Microsoftin Activision Blizzard -kauppa otti ison askeleen eteenpäin / Uutiset / pelaaja.fi

Microsoftin Activision Blizzard -kauppa otti ison askeleen eteenpäin

25.03.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
0

Microsoftin suunnittelema Activision Blizzard -kauppa on ohittanut yhden merkittävän esteen.

Yhdistyneiden Kuningaskuntien kilpailuviranomainen CMA on kertonut, ettei se usko kaupalla olevan kilpailua heikentävää vaikutusta konsolimarkkinoilla. CMA kertoi alun perin olevansa huolissaan etenkin Call of Duty -pelisarjan mahdollisesta Xbox-yksinoikeudesta. Nyt CMA kertoo arvioineensa asiaa uusien tietojen valossa, eikä se pidä yksinoikeusjulkaisua kaupallisesti kannattavana skenaariona Microsoftille.

CMA kertoo arvioivansa edelleen kaupan potentiaalisia vaikutuksia pilvipelimarkkinohin. Kyseisen tutkinnan on määrä valmistua huhtikuun loppuun mennessä.

Microsoftin edustaja kommentoi CMA:n lausuntoa kertomalla yhtiön arvostavan CMA:n syväluotaavaa tutkintaa. Yhtiön kerrotaan haluavan työskennellä yhdessä CMA:n kanssa muiden kauppaan liittyvien huolien hälventämiseksi.

Lähde: CNBC

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.