Microsoftin futuristiset HoloLens-lasit maksavat kehittäjille mansikoita

Microsoftin HoloLens-laseille pelejään tuputtavat kehittäjät saavat maksaa ilosta vähintään toisen munuaisensa.

7.10.2015 07:56

Microsoftin HoloLens-hologrammilaseista näyttää tulevan tyyristä hupia kehittäjille.

New York Cityssä eilen järjestämässään tilaisuudessa Microsoft ilmoitti HoloLens-lasiensa kehittäjäversion ilmestyvän ensi vuoden alkupuolella. Haku mukaan kehittäjäohjelmaan on jo alkanut, mutta piskuisimmat yhden miehen kellaristudiot voinevat sanoa hyvästi unelmilleen jo heti kättelyssä, sillä hintaa ilolle kertyy vaatimattomat 3000 dollaria eli reilut 2660 euroa paketilta. 

Vertailukohteina voi tutkailla esimerkiksi virtuaalitodellisuuspioneeri Oculus Riftin kehittäjäpaketteja, jotka kustansivat halukkaille noin 350 dollaria kappale. Valven ja HTC:n yhteistyöprojekti Viveä puolestaan jaettiin kesällä ilmaiseksi hakuprosessin läpäisseille kehittäjille. HoloLensin tuskastuttavan kehittäjähinnan pohjalta ei kuitenkaan kannata tehdä johtopäätöksiä sen lopullisesta kuluttajahintahaarukasta.

Lavalla Microsoft esitteli myös tuoreinta HoloLens-tuotostaan, joka usuttaa joukon huoneen seinistä läpi rynniviä robotteja pelaajan kimppuun. Project XRay -kokemuksen toimivuus perustuu niin kutsuttuihin ”puettaviin” hologrammeihin, jotka seuraavat pelaajan liikkeitä ja reagoivat niihin odotetusti: lavalle kavunnut demopelaaja räiskii robotteja nyrkkiinsä kiinnitetyllä aseella ja puolustautuu niiden hyökkäyksiltä hologrammikilvellään.

Kuvaa Project XRaysta toiminnassa voi katsastaa alta.

Lähde: GameSpot, Gizmodo

Lisää luettavaa