Microsoft on luovuttanut Xbox Onen puheohjaustallenteita kumppaniensa kuunneltavaksi.

Äänitallenteiden kuuntelun syyksi kerrotaan Cortana-puheohjausjärjestelmän kehittäminen. Vice-julkaisun mukaan Xbox Onen puheohjaustallenteita on päätynyt Microsoftin IT-konsulttien kuunneltavaksi myös tilanteissa, joissa tallennus oli käynnistynyt vahingossa.  Vicen haastattelemien konsulttien mukaan ajan mittaan virheellisesti tehtyjen tallenteiden määrä vähentyikin puheentunnistuksen laadun parannuttua.

Microsoftin mukaan yhtiö on lopettanut Xboxin kautta tehtyjen puheohjauskomentojen kuuntelemisen jo joitakin kuukausia sitten, eikä se aio jatkaa käytäntöjä. Yhtiön kerrotaan kuuntelevan pienen määrän pelaajien toisilleen lähettämiä ääniviestejä, mikäli viestin on ilmoitettu rikkovan Xboxin käyttäjäehtoja.

Lähde: Vice

Lisää luettavaa