Miiverse on virallisesti kuollut – Nintendo jätti hyvästinsä näyttävällä mosaiikilla

Miiversea ei enää ole. Muistoksi siitä Nintendo on koonnut kuitenkin nätin mosaiikkikuvan pelaajien hyvästelypiirrustuksista.

8.11.2017 21:41

Nintendon oma pieni sosiaalisen median kanava Miiverse on sulkeutunut virallisesti. Wii U -konsolin yhteydessä debytoinut ja siitä toviksi myös 3DS:lle levinnyt palvelu otti viimeisen henkäyksensä Suomen aikaan varhain keskiviikkoaamuna noin kuukauden verran jatkuneiden pelaajien hyvästelyviestin jälkeen.

Viimeisenä suurena Miiverse-aiheisena julkaisunaan Nintendo itsekin jätti tällä viikolla vielä omat hyvästit palvelulle. Tämän se teki mittavalla mosaiikilla, jonka se koosti pelaajien viimeisistä Miiverse-piirrustuksista. Viitteitä siitä saa jo ylhäältä uutiskuvan muodossa, mutta koko komeudessaan sen voi katsastaa tästä.

Vielä seuraavien lähiviikkojen aikana Nintendo kokoaa yhteen pelaajien tekemiä Miiverse-julkaisuja lähettääkseen ne sähköpostin välityksenä muistona kaikille niitä kaivanneille pelaajille. Mikäli omaa julkaisuhistoriaansa ei tosin ehtinyt tilaamaan ennen Miiversen sulkeutumista, ei se näytä olevan enää näin jälkikäteen mahdollista. 

Lähde: Miiverse

Lisää luettavaa