Mikä onkaan Emagon? Ja mikä tekee siitä PlayStationin "parhaiten pidetyimmän salaisuuden"? (päivitetty) / Uutiset / pelaaja.fi

Mikä onkaan Emagon? Ja mikä tekee siitä PlayStationin "parhaiten pidetyimmän salaisuuden"? (päivitetty)

6.12.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
3

Päivitys 6.12. kello 17.20: PlayStationin espanjalaisosasto on paljastanut, että Emagon oli vain markkinointikikka, jolla maassa mainostettiin uutta Playstation 4:n 20-vuotismallia.

Alkuperäinen uutinen 2.12.: PlayStation-brändi täyttää tällä viikolla 20 vuotta, eikä Sony ole tietysti ohittamassa asiaa vain olankohautuksella. Kuluvalla viikolla PlayStationin espanjalaisosasto on julkaissut synttäreiden kunniaksi YouTube-sivuillaan erikoisen Emagon-nimellä varustettun teaser-trailerin, jota on kuvailtu PlayStationin "parhaiten pidetymmäksi salaisuudeksi".

Mielenkiintoista tosin on, että kun Emagon-nimen kääntää toisinpäin, muodostaa se sanan "No Game". Varmaa siis ei vielä ole, vihjaako oheinen traileri varsinaisesti edes uuden pelin tulemisesta, vaikka videon kertoja puhuukin kyllä valinnoista ja niistä tapahtuvista seurauksista.

Espanjalaisen PlayStation-tiimin mukaan lisää erikoisesta tuotoksesta kuullaan joulukuun 5. päivä, eli vain päivää ennen Sonyn Las Vegasissa järjestettävää PlayStation Experience -fanitapahtumaa. Samaisen tapahtuman yhteydessä God of War -luoja David Jaffen on myös odotettu paljastavan seuraavan pelinsä.

Joulukuun 5. päivä Yhdysvalloissa järjestetään osuvasti myös The Game Awards -tapahtuma, jonka pitäisi pursuta erilaisia peliaiheisia julkistuksia.

Lähde: PlayStation Blog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Tätä pitää seurailla.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Hitsi ko jännää...

Käyttäjän Tunna kuva
Tunna
Lainaus

Päivitys 6.12. kello 17.20: PlayStationin espanjalaisosasto on paljastanut, että Emagon oli vain markkinointikikka, jolla maassa mainostettiin uutta Playstation 4:n 20-vuotismallia.

No jopa oli paska markkinointikikka.

Nostoja