Suomalainen mobiilimenestys ja Warcraft-elokuvan ennätykset olivat muun muassa aiheita, jotka puhuttivat kuluvalla viikolla. Heti viikon alkupuolella Clash of Clans -kehittäjä Supercell herätti kansainvälistä huomiota, kun sen osake-enemmistö siirtyi mittavilla kauppasummilla japanilaisomistuksesta kiinalaiskäsiin. Siinä sivussa Warcraft-leffa onnistui takomaan enemmän rahaa lippuluukuila kuin yksikään aikaisempi pelielokuva, vaikka se ei olekaan ollut aivan järisyttävä menestys länsimaissa asti.

Näistä ja muista aiheista voi lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Ei kesää ilman Steam-alennuksia – onko lompakkosi valmis?

Perinteikkäät kesäalennusmyynnit ovat käynnistyneet jälleen kerran pelilatauskauppa Steamissa. Aina heinäkuun 4. päivään asti kauppapaikalta olisi tarkoitus löytyä kaikkiaan reilut 12 000 alennushintaista peliä, joiden joukkoon lukeutuu niin pienempiä Darkest Dungeonin kaltaisia nimikkeitä sekä myös suurempia tuotoksia, kuten vaikkapa uusi Doom.

Lue koko uutinen

Steam kaatui… -Samu

Satku meni, mutta tuli 3 isoa peliä ja muutama indie kauhu. Ei kannata olla hätänen, esim the solus project ja the ball yhdessä maksoi vähemmän kuin pelkkä solus. -laurihon


Toistuvasti myöhästyneen Mega Man -seuraajan julkaisu on yhtä masennusta

Lähemmäs kolme vuotta Kickstarter-kampanjansa jälkeen Mighty No. 9 on saapunut Amerikkaan ja pc-pelaajien saataville viimein tämän viikon tiistaina. Useaan otteeseen myöhästelleen Mega Manin henkisen seuraajan julkaisu ei ole mennyt kuitenkaan ollenkaan nappiin, sillä lukuisat ongelmat ovat tehneet parhaansa, jotta pelistä nauttiminen olisi mahdotonta.

Lue koko uutinen

Tietokoneella ohjaintuki on huono että peli hookkaa itsensä ensimmäiseen ohjaimen näköiseen laitteeseen kiinni, jolloin pelaajien oikeasti käytössä olevat ohjaimet eivät toimi. Ruudunpäivitysongelmia ja toimimattomia asetuksia konsoliversioissa, jonka lisäksi Xbonelta puuttuu bloomi ja vsync. Jään mielenkiinnosta odottamaan miltä näyttää luvattu 3DS versio. -Marioysikax

Inafunen kunnianhimo näyttääkin rajoittuneen ainoastaan alustojen kokonaismäärään, ei pelin tekniseen laatuun saatikka sisällön omaperäisyyteen. Pelkällä nostalgialla tai vanhoilla meriiteillä ratsastaminen ei todellakaan takaa automaattisesti hyvää peliä, joten Mighty no 9:n luulisi jäävän vain hetkelliseksi kuriositeetiksi. Itse luultavasti voisin kokeilla peliä lähinnä alelaarista tai kirpparilta hankittuna. -mecha_no_maniac


Skandinaaviseen mytologiaan sukeltava God of War ei sisällä moninpeliä

Tyylikkäästi Sonyn E3-lehdistötilaisuuden avannut God of War on täysiverinen yksinpelikokemus, kertoo espanjalaiselle Level Up -sivustolle jutustellut ohjaaja Cory Barlog. Barlog ei selitellyt valintaa sen kummemmin, mutta mitä ilmeisimmin pelitalo on päättänyt asettaa kaikki resurssinsa näyttävän ja toimivan yksinpelikampanjan taakse.

Lue koko uutinen

Ilahduttavaa miten yhä useampi peli tajuaa säästää resurssinsa siihen oleelliseen, eli yksinpeliin. Wolfensteininkin moninpeli olisi todennäköisesti jo kuollut kuin Suomen maaseutu jos siinä sellainen olisi, ja yksinpelisisältö olisi suotta kärsinyt. -lindario

Kratoksen ääninäyttelijänä muuten toimii Christopher Judge, joka tunnetaan Stargate SG-1:n Teal’c:na. -Rabbitman


Korealaisteinin Overwatch-taidot herättivät huijaussyytöksiä, laittoi jauhot epäilijöiden suuhun pelistriimissä

17-vuotias korealaispelaaja Geguri on herättänyt hämmästystä kotimaassaan Overwatch-taidoillaan. Nuori nainen otti hiljattain osaa paikalliseen peliturnaukseen, jossa tämä onnistui joukkueensa kanssa antamaan kyytiä jopa nimekkäämmille korealaisjoukkueille vakuuttavilla suorituksillaan.

Gegurin pärjääminen Overwatchin Zarya-hahmolla oli ilmeisesti kuitenkin liikaa muutamien pelaajien ja katsojien ymmärrykselle. Reddit-käyttäjä Calycae on nimittäin raportoinut Koreassa lennelleen turnauksen jälkeen syytöksiä siitä, että Geguri olisi huijannut pelatessaan, ja että jopa Blizzardin korealainen osasto ajautui ottamaan kantaa asiaan toteamalla, ettei se ollut havainnut merkkejä huijaamisesta.

Lue koko uutinen

Joo ei noita korealaisia pelaajia kannata alkaa syyttelee. Ne vaan on oikeasti niin omistautuneita tolle pelaamiselle, kun sen aloittavat, että helposti luulee huijjareiksi kun ovat niin hyviä. -theEternal

Hienosti pelaa, tosin hienosti tuossa tiimissä tuo lvl100 supportti kanssa pelittää. -millimetri


EA:n vanha huippustudio kutistui tukikehittäjäksi, uusi extreme-ajopeli hyllytettiin

Criterion Gamesin kaksi vuotta sitten varoisesti paljastettu extreme-urheiluvaikutteinen ajoneuvopeli ei näytä olevan tapahtumassa. Julkaisija Electronic Arts on kertonut ainakin Eurogamer- ja GameSpot-sivustoille, ettei studio enää työskentele kyseisen projektin parissa, vaan se on sen sijaan ajautunut enemmän tukirooliin pelijätin sisällä.

Lue koko uutinen

Enpä muistanutkaan tätä peliä enää. Harmi, koska genre on rikollisen aliedustettu. Lisää Battlefieldiä kehiin vaan… Onneksi Ubisoft paljasti nyt uuden extremeurheilupelinsä Steepin. Toivottavasti se ei peruunnu. -snaketus

Criterion ja Burnout yhdet niistä valitettavista esimerkeistä mitkä EA päätti kylmästi tappaa pois…..no onneksi perustajat ovat jo väsäämässä Burnoutin hengellistä jatkoa ja moni entinen Criterionin työntekijä on myös löytänyt tiensä Playgroung Gamesille (Forza Horizon-studio) -Balnazzard


Suomalainen mobiilimenestyjä Supercell kiinalaisomistukseen miljardikaupoilla

Clash of Clans– ja Clash Royale -peleistä tuttu suomalaispelitalo Supercell on siirtymässä kiinalaisomistukseen. Jatkossa osake-enemmistöä yhtiöstä on pitämässä hallussaan internetjätti Tencent, jonka on kerrottu hankkivan parhaimmillaan 84 prosenttia Supercellin osakkeista 8,6 miljardilla dollarilla eli hieman vajaalla 7,7 miljardilla eurolla.

Lue koko uutinen

Melkoinen lottovoitto osua mobiilipelillä tuollaiseen saumaan. Henkilökohtaisesti enemmän ihmetyttää ne ihmiset, jotka pelistä maksavat. Toki pienistä puroista syntyy suuria jokia mutta silti. -zappah

Satojen tuntien jännittävän, sosiaalisen sekä kilpailullisen pelaamisen jälkeen voisi helposti sanoa että se pari sataa mitä tuohon on mennyt on moninkertaisesti parempi sijoitus kokemukseen nähden kuin kymmenet muut pelit mihin olen rahojani käyttänyt viime vuosina. -xtpro


EA ei kiinnostunut miljoonahitti Rocket Leaguen julkaisemisesta, nyt ääni on muuttunut kellossa

Miljoonia pelaajia pian jo vuoden ajan viihdyttänyt Rocket League yritettiin aikoinaan tuoda maailmaan Electronic Artsin tuella. Kehittäjä Psyonixin suunnitteluvastaava Corey Davis on kertonut Twitter-tilillään, että Psyonix koetti vuonna 2011 saada peliään osaksi nykyisin jo edesmennyttä EA Partners -julkaisuohjelmaa, mutta tuli kuitenkin tyrmätyksi jossain vaiheessa hakuprosessia.

Lue koko uutinen

Ehkä ihan hyvä ettei EA ollut mukana/kiinnostunut… olisi varmasti flopannut jos olisi ollut 😀 -Smiling Nik


Warcraft-leffa singahti ”menestyneimmäksi” pelielokuvaksi

Virallinen Warcraft-elokuva on noussut kaikkien aikojen menestyneimmäksi pelielokuvaksi, kun huomioon otetaan leffojen lippuluukuilla takoma liikevaihto. Lipputuloja pälyilevän Box Office Mojo -sivuston mukaan Warcraft-elokuva on takonut tähän mennessä rahaa 377,6 miljoonaa dollaria, mistä peräti reilut 200 miljoonaa on peräisin Kiinan markkinoilta.

Lue koko uutinen

Jep. Ihan ok leffa, ja pelileffojen kärkeä. Director’s Cut kiinnostaisi kyllä sillä siinä olisi oletettavasti korjattuna ne ongelmat mitkä itseäni elokuvassa häiritsi. -Bloob

Hyvä juttu! Toivottavasti myös jatkaa tienaamista huolimatta katsojanotkahduksista että jatko-osakin vielä nähtäisiin. Olisihan se mukava saada joku toinen peleihin perustuva leffasarja vaihtoehdoksi Resident Evilille… -Nelia19


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa