Miljoonatappiot tehnyt pelikauppa GOG.com keskittyy ydintehtäväänsä taloudellisen asemansa parantamiseksi / Uutiset / pelaaja.fi

Miljoonatappiot tehnyt pelikauppa GOG.com keskittyy ydintehtäväänsä taloudellisen asemansa parantamiseksi

1.12.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
5
Miljoonatappiot tehnyt pelikauppa GOG.com keskittyy ydintehtäväänsä taloudellisen asemansa parantamiseksi

GOG.com-pelikauppa keskittyy tiukemmin ydintehtäväänsä taloudellisen asemansa parantamiseksi, omistaja CD Projekt kertoo.

Puolalaisyhtiö kertoi tulosjulkistuksessaan GOG.comin tehneen tämän vuoden aikana noin kahden miljoonan euron tappiot, minkä vuoksi yhtiö on ryhtymässä toimiin GOG.comin tilanteen parantamiseksi. CD Projektin talousjohtaja Piotr Nielubowiczin mukaan GOG.comin on päätetty keskittyvän jatkossa entistä paremmin ydintehtäänsä, eli valikoitujen kopiosuojausvapaiden pelien myyntiin. Päätöksen myötä myös kauppapaikan organisaatiorakennetta aiotaan uudistaa.

CD Projekt ei kertonut vielä tässä vaiheessa, mitä muutokset käytännössä tarkoittavat GOG.comin pelivalikoimalle tai henkilöstölle. Kauppapaikan tulos vuoden kolmannella kvartaalilla oli noin miljoonan euron verran tappiollinen. Vielä viime vuonna GOG.com teki reilun miljoonan euron tuloksen kolmannen neljänneksen loppuun mennessä.

Lähde: Rock Paper Shotgun

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

GOG Galaxy 2.0 varmaan ollut yksi sellainen rönsy, joka tuskin on tuottanut mitään, mutta maksanut siitäkin edestä. Galaxy 2.0 jäi lässähdykseksi, koska arvattavasti muut kauppapaikat ei lähteneet boostaamaan heidän asiakassovellustaan virallisilla integraatioilla. Ainut menestymisen mahdollisuus Galaxylle olisi ollut kehittyminen yleishubiksi, joka poistaisi kokonaan tarpeen muille asiakassovelluksille, mutta päin vastoin ne nykyiset heiveröisetkin liitokset tuntuu hajoavan vähän väliä. Tästä on ilmeisesti aiheuttanut GOG-tiimille ylimääräistä vaivaa, koska osa integraatioista on siirretty jo suosiolla yhteisön hallinnoitavaksi.

Takapakki voi olla tässä kohtaa ihan paikallaan. Luopumalla aikaisemmista järkkymättömistä periaatteistaan, kuten ehdottomasta DRM-vapaudesta, GOG on varmasti ajanut pois monta vannoutunutta asiakasta ja toisaalta se ei kuitenkaan saa kauppaansa mitään todellisia megapelejä, mikä tekee siitä väkisinkin ihmisille toissijaisen alustan. Sen pitäisi siis yrittää olla toissijainen alusta, jolla on kuitenkin oma identiteetti.

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Paluu perusteisiin on hyvä juttu. Tapaus Hitman 2016 varmasti opetti Puolan pojille, että se DRM-vapaus on oikeasti kaupan kovin myyntivaltti.

Galaxy 2 on suurimmaksi osaksi toimiva ja käyttökelpoinen viritys. Käytän sitä GOGin lisäksi Uplayn, Originin ja varsinkin Epicin pelien hallinnointiin, sehän on reilusti parempi kuin mikään näistä kolmesta jälkimmäisestä launcherista. Steam on ainoa launcher joka tarjoaa Galaxya paremman käyttökokemuksen.

Mysteeriksi jää, miten Galaxyn integraatioiden oli tarkoitus tienata rahaa. Systeemihän vain kannustaa ostamaan pelejä muualtakin kuin GOGista.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Refloni

Asian voi nähdä niinkin päin, että Galaxy 2.0 olisi onnistuessaan tuonut muiden kauppojen käyttäjät GOG:in vaikutuspiiriin ja nämä olisi jatkossa ostaneet pelejä enemmän sieltä.

Itse en ole kuitenkaan kokenut Galaxya mielekkääksi minkään launcherin korvaajana, koska ihan liian usein juuri tarvitsemani integraatio on hajonnut ja sinne joutuu kirjautumaan uudestaan parin klikkauksen takana olevan valikon kautta. Sitten Galaxy vain käynnistää kyseisen launcherin minun puolestani, mikä ottaa saman ajan kuin jos olisin käynnistänyt sen itse ja vasta sitten olen valmis pelaamaan.

Miksi en olisi siis mieluummin itse käynnistänyt haluamaani launcheria ja klikannut peliä sieltä auki ilman Galaxya siinä välissä?

Kannatettava ajatus sinänsä tuollainen yleishubi, mutta Puolan poikien rahkeet ei vaan riittäneet haasteen selättämiseen.

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn

Lopetin GOGista ostamisen kun kumarsivat kiinalaisille ja pyllistivät pelaajille.

Käyttäjän AK_Hamy kuva
AK_Hamy
Lainaus DuskTillDawn

Lopetin GOGista ostamisen kun kumarsivat kiinalaisille ja pyllistivät pelaajille.

Voiko enää midtään ostaa nykyään? Tai tarkemmin "mitään ostaa enää"?