Miltä kuulostaisi Mario Karting? Nintendo laajentaa teemapuistobisnekseen

Kiinnostaisiko Luigin kauhukartano? Entäpä Linkin ammuntapelihalli?

7.5.2015 09:57

Nintendo on ilmoittanut laajentavansa toimintaansa teemapuistobisnekseen.

Sopivan perheystävällisistä peleistään tuttu Nintendo lyöttäytyy puuhissaan yhteen Universal-teemapuistoja ympäri maailmaa pyörittävän Universal Parks & Resortsin kanssa, eli puhtaasti Nintendo-pohjaisia puistoja ei ainakaan vielä aiota pystyttää. Sen sijaan Nintendon hahmoihin ja maailmoihin perustuvia laitteita saadaan useampiin Universalin puistoihin Japanin Osakasta Floridan Orlandoon. Tällä hetkellä uutta Universal-puistoa suunnitellaan myös itärajan taakse Moskovaan.

– Universal aikoo herättää Nintendon maailman henkiin sen tunnetuimmille peleille omistettujen uskomattomien elämyksien kautta. Tämä kumppanuus tuo kaksi viihdealan ikonia yhteen, hehkuttaa sopimuksesta kertova lehdistötiedote.

Nintendo-pomo Satoru Iwata kertoi yhtiön huvipuistounelmista jo vuonna 2010, mutta tuolloin mitään ei oltu vielä lyöty lukkoon. Projektin kerrotaan lehdistötiedotteessa olevan osa hiljalleen myös mobiilimarkkinoille laajentavan Nintendon aktiivista pyrkimystä levittää brändiään laajemmalle.

Universal ja Nintendo eivät vielä ole esitelleet erillisiä laitesuunnitelmia, mutta lisätietoja saadaan yhtiöiden mukaan lähitulevaisuudessa.

Lähde: Eurogamer, Kotaku

Lisää luettavaa