Minecraftin myynnit ylittivät 200 miljoonan rajan – kehittäjä Mojang brändää itseään uusiksi

Minecraftin alkuperäisestä julkisesta julkaisusta on kulunut 11 vuotta.

18.5.2020 18:26

Viime viikonloppuna tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun Minecraft tuotiin kaikkien kiinnostuneiden ulottuville avoimessa alpha-muodossa. Tämä tarkoitti käytännössä alkua myös ruotsalaispelitalo Mojangille, miksi nyt se on päättänyt merkkipäivän kunniaksi brändätä itsensä uudelleen Mojang Studiosiksi tuoreen logon kera.

– Aloitettuamme Tukholmassa vaatimattomissa oloissa olemme nyt siirtyneet 20-luvulle usean pelinimikkeen ja sijainnin yhtiönä. Minecraft Earthin ja Minecraft Dungeonsin jälkeen olemme suunnittelemassa kokopitkää elokuvaa, valmistautumassa eeppiseen live-ohjelmaan ja leikittelemässä uusilla peli-ideoilla, Mojangin viestintäjohtaja Thomas Wiborgh kuvailee Minecraftin kotisivuilla.

Erillisessä Xbox Wire -sivulla julkaistussa kirjoituksessa Mojangin studiopomo Helen Chiang on lisäksi vahvistanut, että Minecraftia on myyty maailmalla nyt yli 200 miljoonaa kappaletta. Viime vuonna samoihin aikoihin määrän kerrottiin olleen 176 miljoonaa. Kuukausittaisia pelaajia pelillä kerrotaan piisaavan 126 miljoonaa.

Lähde: Minecraft (kotisivu), Xbox Wire

Lisää luettavaa