Minute of Islandsin saarille ei päästä vielä moneen minuuttiin – The Inner World -kehittäjän uusi seikkailu viivästyy

Studio Fizbinin kerronnallisen pulmapelin oli tarkoitus ilmestyä 18. maaliskuuta.

4.3.2021 09:01

Studio Fizbinin kerronnallisen Minute of Islands -pulmapelin julkaisu siirtyy.

The Inner World -seikkailusarjan kehittäjästudion uusin nimike Minute of Islands joutuu väistämään suunnitellun julkaisupäivänsä. Pelin oli tarkoitus ilmestyä 18. maaliskuuta, mutta kehityksen kerrotaan nyt kohdanneen suuria teknisiä ongelmia, jotka on ensin selvitettävä. Epäkohdat havaittiin pelitestauksen aikana. 

– Emme malta odottaa näkevämme pelimme ulkona, mutta haluamme varmistaa, että kaikki voivat nauttia siitä parhaassa mahdollisessa kunnossa, Studio Fizbinin peliohjaaja Anjin Anhut kertoo. 

Julkaisija Mixtvision toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että Minute of Islandsiin sijoitettu lisäaika on pelaajien edun mukaista. Monen muun pelin tapaan sen kehitysvauhti on kärsinyt myös koronapandemian tuomista haasteista. Kerronnallinen pulmapeli paljastettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, ja sen oli alun perin määrä ilmestyä jo viime vuoden puolella. Nyt julkaisuikkuna tuntuu olevan täysin auki.

– Toivomme, että pelaajat voivat pian seurata päähenkilömme Mon jalanjälkiä ympäri Minute of Islandsin elävää maailmaa ja selvittää itse, mikä tekee pelistä niin erityisen, kehittäjä toteaa.

Minute of Islandsin uutta julkaisupäivää ei ole vahvistettu, mutta peli on yhä matkalla PC:lle, Macille, PlayStation 4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle, Xbox Seriesille ja Switchille.

Lähde: Games Press

 

Lisää luettavaa