Mirror’s Edge Catalyst on avoimen maailman seikkailu, julkaisu helmikuussa

Mirror's Edge Catalyst on saanut helmikuisen julkaisupäivän sekä uuden trailerin.

15.6.2015 21:28

Mirror’s Edge -sarjan seuraava osa Mirror’s Edge Catalyst on saanut uuden trailerin. Kaipailit uutukaisesta sitten uutta pelikuvaa tai ihan vain lisää tarinamateriaalia, yrittää tuore video palvella sinua parhaansa mukaan.

Varmaa nyt myös on, että sekä PlayStation 4:lle, Xbox Onelle että pc:lle matkaava peli julkaistaan Amerikassa 23. helmikuuta. Eurooppaan sitä voitanneen odottaa paria päivää myöhemmin.

Saapuessaan kauppoihin Mirror’s Edge Catalystin luvataan olevan saumaton pelikokemus, jota ei ole rakennettu erillisten kenttien tai lataustaukojen varaan. Pelin tarjoamaa suurta kaupunkia pitäisi päästä tutkimaan vapaasti, mistä pyritään tekemään myös erityisen viihtyisää pelin päähenkilö Faythin sulavilla parkour-taidoilla.

Pyssyjä uudelta Mirror’s Edgelta ei myöskään kannata odottaa. Toimintaa pelissä kyllä piisaa, mutta räiskinnän sijaan Fayth lähestyy ongelmiaan ennemmin monojaan ja ympäristöään hyödyntäen.

Lisää luettavaa