Mistä Assassin’s Creed Syndicatessa onkaan kyse? Lyhyt animaatioelokuva selittää

Ubisoft yrittää helpottaa Assassin's Creed Syndicaten tapahtumienpohjaa uudella animaatiopätkällä.

11.7.2015 03:54

Yhdysvalloissa parhaillaan käynnissä oleva Comic-Con-messutapahtuma on tuonut mukanaan uuden videon Assassin’s Creed Syndicatesta. Tuore pätkä ei ole tällä kertaa myöskään mikään tavanomainen traileri, vaan lyhyt animaatioelokuva, joka selittää hieman uutuuspelin taustoja.

Animaatiopätkän on ohjannut F. Gart Grayn (Straight Outta Compton), joka sai projektissa tukea myös esimerkiksi sarjakuvataitelija Pop Mhanilta. Tarkemmin animaation taustoihin voi tutustua Ubisoftin tuottamalla projektin kulissien taakse kurkistavalla videolla, jonka löytää myöskin ohesta.

Vuosi sitten Ubisoft teki hieman vastaavanlaisen tempauksen. Tuolloin se julkaisi Assassin’s Creed Unitysta kertovan lyhytanimaation, jonka ohjasi Rob Zombie ja kuvitti The Walking Dead -sarjakuvan luojiin lukeutuva Tony Moore.

Assassin’s Creed Syndicate on tarkoitus saada niin Xbox Onelle kuin PlayStation 4:llekin 23. lokakuuta maailmanlaajuisesti. Myös pc-versio pelistä on tekeillä.

Lisää luettavaa