Ubisoftin The Crew -autopelin julkaisuun on enää aika reilu viikko, joten viimeistään nyt alkaa olla hyvä ottaa selvää, mistä pelissä onkaan kyse. Uusi pelin traileri auttaakin tässä varsin mainiosti.

Lähes kahdeksan minuuttia kestävällä uudella videolla Ubisoft käy läpi pääosan The Crew’n eri osa-alueista. Esittelyn saavatkin esimerkiksi siis niin pelin maailma, rakenne kuin myös sen tarjoamat kustomointimahdollisuudetkin, ja saadaanpa siinä ohessa pelistä ihmeteltäväksi myös läjäpäin tuoretta pelikuvaakin.

Eikä kannata myöskään unohtaa, että PlayStation 4:llä ja Xbox Onella The Crew saadaan vielä avoimeen beetatestiin ensi viikolla.

Täysiverinen kaahailu The Crew’ssa starttaa joulukuun 2. päivä niin PS4:llä, Xbox Onella, Xbox 360:llä kuin pc:lläkin.

Lisää luettavaa