Mitä Heroes of the Stormin alfa tarjoaakaan? Blizzard esittelee / Uutiset / pelaaja.fi

Mitä Heroes of the Stormin alfa tarjoaakaan? Blizzard esittelee

13.03.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Verkkopohjainen areenatoimintapeli Heroes of the Storm on pian harvojen ja valittujen koettavissa alfatestin muodossa. Vielä kuitenkin ennen varsinaista h-hetkeä Blizzard on julkaissut pelistä uuden esittelyvideon, joka kertoilee kohtalaisen yksityiskohtaisesti, mitä peli on tarjoamassa jo varhaisella versiollaan.

Vilauksia videolla saadaan varsinkin niin pelin tutoriaalista, varsinaisista pääpelimuodoista kuin myös käyttöliittymästäkin. Selväksi muun muassa näin ollen jo tehdäänkin, että varsinaisen ydintoiminnan ohella pelaajat pääsevät jo alfassa suorittamaan erinäisiä pieniä haastetehtäviä, joilla voi netota kassaansa ylimääräisiä kokemuspisteitä.

Videolla käydään varsin yksityiskohtaisesti läpi myös tapaa, jolla Heroes of the Storm käsittelee pelihahmotarjontaansa. Pelaajien käyttöön tarjotaan aina kourallinen ajan myötä vaihtuvia ilmaishahmoja, minkä ohella muita hahmoja voi myös avata hallintaansa niitä ostamalla. Ostotoimenpiteen voi suorittaa niin oikealla rahalla kuin myös pelin omalla valuutalla.

Heroes of the Stormin kehityksestä ja testaamisesta kiinnostuneiden kannattaa pitää silmällä pelin kotisivuja.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän SnTR kuva
SnTR

Näyttääpä diablo, warcraft ja wow sekoitukselta. Ei siis mitään uutta blizzardilta.

Nostoja