Mitä ihmettä? Kaksi vuotta sitten lytätty virallinen Rambo-räiskintäpeli saa lisäsisältöä / Uutiset / pelaaja.fi

Mitä ihmettä? Kaksi vuotta sitten lytätty virallinen Rambo-räiskintäpeli saa lisäsisältöä

18.04.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
10

Kaksi vuotta sitten varsin kovan kritiikin saattelemana julkaistu Rambo: The Video Game on saamassa yllättäen lisäsisältöä. Nyt tiistaina pelin julkaisija Reef Entertainment on aikeissa laajentaa peliä ilmaiseksi Baker Team -nimisellä laajennuksella, joka heittää Rambon taistelemaan Vietnamissa First Blood -elokuvaa edeltävissä merkeissä.

Laajennus kattaa kaikkiaan kolme uutta tehtävää, jotka pääpelin tehtävien tapaan ovat jälleen kaikki raiteilla kulkevia elämyksiä. Toimintaa maustetaan myös kokonaan uudella vaikeustasolla, viidellä lisäaseella ja viidellä tuoreella perk-ominaisuuksilla, minkä lisäksi peli saa myös kahdeksan uutta saavutusta.

Kuvia tulevasta voi katsoa uutiskuvan alta löytyvästä galleriasta.

Pelaaja-lehdessä Rambo: The Video Game arvosteltiin huhtikuussa 2014. Tuolloin Miikka Lehtonen totesi sen olleen eräs huonoimpia videopelejä, joita hän on ikinä pelannut. Kokonaisuudessaan arvostelun voi katsastaa tästä.

Lähde: Reef Entertainment

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän wlizer kuva
wlizer

On tässä jo odoteltukin!

Käyttäjän seppoepson kuva
seppoepson

Voi nyt jo hevonperse. Tai noh, mikäs pahan tappais..."Just when I thought I was out... they pull me back in."

Käyttäjän henkka007 kuva
henkka007

Nyt voisi kysyä. että MIKSI? Omistan pelin ja voin sanoa, että yksi huonoimmista peleistä koskaan. Toinen huono peli on myös Stallone Expendables 2, joka oli vain ladattavana versiona. Miksi hyvistä leffoista pitää väntää surkeita pelejä. Molemmat olivat myös vaikeita tai sitten ohjaus kusi kunnolla. Onneksi eivät veloita tosta DLC:stä, mutta kuinka moni omistaa enää kyseistä sontaa. Kaupoissa tota peliä ei enään kauheasti näe. Itse ostin 10€:lla Rambo leffojen ystävänä ja hyllyssä saa pysyä.

Käyttäjän NALLEnapalmi kuva
NALLEnapalmi

miksei siitä thety jotain avoimenmaailman far cry/metal gera sekoitusta? EI! vaan siitä tehdään 80luvun kolikkopelejä muistuttavaa paskaa :D

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus käyttäjältä NALLEnapalmi

miksei siitä thety jotain avoimenmaailman far cry/metal gera sekoitusta? EI! vaan siitä tehdään 80luvun kolikkopelejä muistuttavaa paskaa

Rambo-pelin ongelma ei ole sen genre. Raideräiskintäkin voi olla hauskaa, mutta Rambo ei tähän saavutukseen yllä. Onkin aika absurdia heittää ilmoille näin jälkikäteen, että pelin olisi pitänyt olla avoimen maailman seikkailu. Jos raideräiskinnän tekeminen kunnolla ei onnistu kehittäjilä, niin ei todennäköisesti onnistu myöskään moninverroin haastavamman kehitystyön vaativa avoimen maailman pelikään.

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro

Iloisempi uutinen kuin Playstation NEO ;) Joo, tiedän, että peli on kuraa. Olen pelannut 360-version melkein läpi kaverilta lainattuna ja itse omistan sen PS3:lle alekorista napattuna, yhä muoveissa. Nytpä saan tekosyyn avata sen, vaikka tosin epäilen, että pelattavuus on PS3-ohjaimen lötköillä tateilla vieläkin hirveämpää.

Käyttäjän tiger80 kuva
tiger80
Lainaus käyttäjältä Shunichiro

Iloisempi uutinen kuin Playstation NEO Joo, tiedän, että peli on kuraa. Olen pelannut 360-version melkein läpi kaverilta lainattuna ja itse omistan sen PS3:lle alekorista napattuna, yhä muoveissa. Nytpä saan tekosyyn avata sen, vaikka tosin epäilen, että pelattavuus on PS3-ohjaimen lötköillä tateilla vieläkin hirveämpää.

Oikeassa olet, se on ihan hirveää. Ostin storesta muistaakseni muutamalla eurolla aikoinaan. Pelin pitäisi olla todella helppo. Ei muuten olla tolla padilla, helpoimmalla tasollakin jatkuvaa kuolemista. Ärräpäitä lensi ja pari tehtävää jaksoin.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Voihan juma. Nyt on tää pakko ostaa. Lisää tehtäviä!

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä tiger80

[quote='käyttäjältä Shunichiro']Iloisempi uutinen kuin Playstation NEO Joo, tiedän, että peli on kuraa. Olen pelannut 360-version melkein läpi kaverilta lainattuna ja itse omistan sen PS3:lle alekorista napattuna, yhä muoveissa. Nytpä saan tekosyyn avata sen, vaikka tosin epäilen, että pelattavuus on PS3-ohjaimen lötköillä tateilla vieläkin hirveämpää.[/quote]

Oikeassa olet, se on ihan hirveää. Ostin storesta muistaakseni muutamalla eurolla aikoinaan. Pelin pitäisi olla todella helppo. Ei muuten olla tolla padilla, helpoimmalla tasollakin jatkuvaa kuolemista. Ärräpäitä lensi ja pari tehtävää jaksoin.

Mikään muu padi yhtään sen parempi näihin ole. Oikeastaan kolme tapaa millä nämä toimii: Lightgun, hiiri tai joku wii mote/move motion shit .

Käyttäjän baatsokeisari kuva
baatsokeisari

Rambohan on just tissiä pelattavaa jos on toi Sharpshooter-mountti käytettävissä lisäkapulan kanssa.
Ja tuli ihan puskista toi lisäosa ja päivitys, ihmettelin vaan että mitäs hittoa kun perkkejä on tullu neljä lisää.