Mitä kuuluu TimeSplittersille ja Darksiders-kehittäjille? Crytek-kaaos valottuu

Crytekin toimitusjohtajana hääräävä Cevat Yerli on jakanut paljolti yksityiskohtia yhtiönsä nykytilasta puhumalla muun muassa palkanmaksuongelmista.

9.8.2014 05:22

Saksalaispelitalo Crytekin toimitusjohtaja Cevat Yerli on astunut julkisuuteen puhumaan yhtiönsä kovasti ihmetystä herättäneestä taloustilanteesta. Kattavassa haastattelussaan pelisivusto Eurogamerin kanssa Yerli onkin viimein ottanut kantaa erityisesti huhuihin, joiden mukaan yhtiö ei kesän aikana maksanut palkkaa monille työntekijöilleen.

– Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko lykkäät palkanmaksua – – ja pelastat yhtiön tai sitten pusket kassavirtasi suoraan studioihisi ja ilmoittaudut maksukyvyttömäksi. Molemmat vaihtoehdoista ovat erittäin huonoja, joten sinun täytyy valita niistä se vähiten huonoin, Yerli selosti.

Toimitusjohtaja vakuuttelee, että palkatta jääneet yhtiön työntekijät ovat ajan myötä saaneet rahansa niin sanottujen hankaluusbonusten kera, kuten näille luvattiin, kun palkkojen viivästys aloitettiin. Palkat Crytek on kyennyt maksamaan toistaiseksi vielä salassa pysyneen kumppaninsa tarjoamien rahojen avulla.

Crytek ilmoitti aiemmin heinäkuun lopulla, että sen pomppuinen taloustilanne on johtunut yhtiön pyrkimyksistä muuttua tavanomaisesta pelien kehittäjästä enemmän verkkojulkaisijaksi. Vaikka Yerlin puheet potentiaalisesta maksukyttömyydestä maalaavatkin varsin synkkää kuvaa siirtymävaiheen aiheuttamista ongelmista, on mies samalla kuitenkin vakaasti vakuutellut Eurogamerille, että varsinaista vaaraa Crytekilla ei ole ollut.

Parhaillaan Crytekin tilan pitäisi olla turvattu yhtiön salaisen kumppanin ansiosta.

Siirtymävaiheensa myötä Crytekin työntekijöiden määrä on pudonnut noin 900 henkilöstä nyt noin 700 henkeen. Merkittävä vaikutus miehitykseen on ollut varsinkin kahdella asialla. Ensinnäkin Crytek myi hiljattain Homefront-räiskintäsarjan oikeudet pelijulkaisija Deep Silverille, minkä myötä pääosa sen Crytek UK -pelistudiosta siirtyi samalla myös Deep Silverin haltuun. Toinen vaikuttava tekijä on ollut Crytek USA, joka kutistui heinä-elokuun vaihteessa pelinkehitysstudiosta CryEngine-pelimoottorin tukitiimiksi.

Yerli ei usko, että Crytek olisi myymässä pois enempää studioitaan ja pelisarjojaan. Hän itse asiassa jopa valaisee, ettei Crytek UK:n tai Homefrontin myynti ollut välttämätön toimenpide yhtiölle. Lähinnä se myi sarjan studioineen pois strategisena ratkaisuna, sillä parhaillaan kehityksessä oleva Homefront: The Revolution ei olisi sopinut kovin hyvin yhteen Crytekin nykyään kovin ilmaispelivetoisen toiminnan kanssa.

Crytek USA:n kutistuminen tapahtui vuorostaan osin studiossa työskennelleiden johtajien aloitteesta. Pelisivusto Polygon raportoi, että seitsemän studion vanhaa työntekijää irtisanoutui Crytekilta omatoimisesta ja siirtyi perustamaan omaa Gunfire Games -studiota. Uuden studion henkilöstö koostuu vanhoista Vigil Gamesin avainkehittäjistä, eli studiossa piisaa siis esimerkiksi Darksiders-konkareita. Gunfire onkin ollut jo varovaisesti yhteydessä Darksiders-sarjan nykyisin omistavan Nordic Gamesin kanssa, joskin sillä on varmuuden varalta ideoita myös kokonaan uudenlaisiakin nimikkeitä varten.

Kirjoitushetkellä Crytekin tiedetään kehittävän pelejä Warface, Arena of Fate ja Hunt: Horrors of the Gilded Age, jotka kaikki ovat tavalla jos toisella ilmaisia. Crytek omistaa edelleen toki vielä myös muita pelisarjoja, kuten Timesplittersin ja Crysisin, mutta suurempia suunnitelmia niiden varalle ei pelitalolla vielä tällä hetkellä ole. Yerlin mukaan Crytek UK suunnitteli tosin vielä aikoinaan TimeSplittersin henkiinherätystä.

Mitä tulee myös perutuksi huhuiltuun Ryse 2:een, voi se Yerlin mukaan tapahtua vielä tulevaisuudessa ja mahdollisesti esimerkiksi PlayStation 4:lläkin. Kuten kuitenkin uusi Crysis ja TimeSplitters, ei Yerli näe kokonaan uuden Rysen ajan koittaneen ainakaan vielä.

Kokonaisuudessaan Eurogamerin mittavan haastattelun löytää klikkaamalla tästä. Polygonin Gunfire Games -jutun löytää vuorostaan kokonaisuudessaan täältä.

Lisää luettavaa