”Mitä mieltä sinä olet…” on Pelaajan tasaisin väliajoin ilmestyvä juttutyyppi, jolla haluamme nostaa pääosaan lukijoiden keskustelun ja mielipiteeet ajankohtaisista peleistä.

Conan-barbaari teki vihdoin ja viimein täysiverisen paluun, kun Conan Exiles sai täysiverisen julkaisunsa kuun alussa. Peli on roikkunut pelaajien kiikareissa jo tammikuussa 2016 asti, kun se julkistettiin maailmalle, minkä lisäksi peli nautti suosiosta varhaisjulkaisuna jo viime vuoden puolelta asti. Nyt peli on kuitenkin saanut täysiverisen julkaisunsa miljoonamyyntien kera.

Pelimedia on ottanut Conan Exilesin valmiin version haalein miettein. Kirjoitushetkellä pelin Metacritic-keskiarvo on 70 pistettä sadasta pc:llä ja 71 pistettä PlayStation 4:llä. Xbox One -versiolle ei vuorostaan ole kertynyt Metacritic-arvosanaa. Pelaaja-lehden arvostelu nähdään kesäkuun alussa ilmestyvässä numerossa 189, johon barbaarin seikkailut arvostelee Paavo Niskala.

Nyt, kun useimmat pelin hankkineet ovat saaneet uppoutua rauhassa pelin pariin, haluamme kuulla teidän mielipiteenne.

Kirjoita omat kokemuksesi tai arvostelusi alla olevaan kommentointisarakkeeseen tai vaikkapa Pelaajalehti.comin keskustelualueelle.

Etkö ole Pelaajalehti.comin käyttäjä? Rekisteröidy täällä!

Lisää luettavaa