Mitähän tästä vielä tulee? Uncharted-elokuva sai taas uuden käsikirjoittajan

Uncharted-leffaan on kiinnitetty mukaan jälleen yksi uusi käsikirjoittaja. Ohjajaasta ja näyttelijöistä ei sen sijaan ole vielä hajuakaan.

30.7.2016 11:15

Viimeiset seitsemisen vuotta tavalla jos toisella työn alla olleen Uncharted-elokuvan tekijäkokoonpano on kokenut jälleen muutoksia. Viihdelehti Variety on tällä kertaa raportoinut, että elokuvaan on kiinnitetty mukaan uudeksi käsikirjoittajaksi Joe Carnahan, joka on aiemmin ollut mukana kynäilemässä esimerkiksi The Greyn, Smokin’ Acesin ja uuden The A-Teamin.

Carnahan on toiminut myös kolmen edellä mainitun elokuvan ohjaajana. Uncharted-elokuvaa mies ei ole kuitenkaan ohjaamassa, sillä varsinkin uusi Bad Boys -sarjan osa on pitämässä hänet tällä saralla kiireisenä.

Ennen Carnahania Uncharted-elokuvaa oli kiinnittetty käsikirjoittamaan Hurt Locker– ja Zero Dark Thirty -kynäilijä Mark Boal, jota aiemmin kynäilyhommia olivat yrittäneet myös ainakin Marianne ja Cormac Wibberley (National Treasure), Neil Burger (Silmänkääntäjä) ja David O. Russel (Taistelija, Kolme kuningasta). Viimeisimpänä elokuvan oli tarkoitus ohjata Kaameat pomot -leffasta tuttu Seth Gordon, mutta hän jättäytyi projektista viime vuonna ilmeisetsi luovien erimielisyyksien johdosta.

Minkäänlaisia näyttelijävalintoja Uncharted-elokuvaa ei ole myöskään vielä vahvistettu. Ensi-iltapäiväys sillä kuitenkin on, joskin nähtäväksi jää, tullaanko elokuva tosiaan saamaan valkokankaille jo ensi vuoden kesäkuussa.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa