Miten syntyi Resident Evil 7? Uusi videosarja iskee kulissien takaa

Capcom on käynnistänyt nyt oman Resident Evil 7:n kehitystä valottavan videosarjansa.

22.3.2017 21:23

Resident Evil 7:stä on tullut viimeisin peli, joka on saanut oman kulissien taaksen kurkistavan videosarjansa. Nyt keskiviikkona Capcom julkaisi sarjan ensimmäisen osan, jossa se käy läpi aivan pelin kehityksen ensihetkiä.

Videon mukaan Resident Evil 7:n varsinainen kehitys käynnistyi alkuvuodesta 2014, mitä ennen uutta peliä oli kuitenkin konseptoitu hieman Resident Evil 6:n mallia mukaillen. Myöhemmin Capcomilla haluttiin kuitenkin palata vahvemmin selviytymiskauhun pariin ja sen myötä myös hillitympään mittakaavaan sarjan kanssa.

Ensimmäisen osan voi katsastaa alta tai Resident Evilin YouTube-kanavalta. Mikäli japani on ruosteessa, kannattaa videossa heittää teksititykset päälle.

Lisää luettavaa