MOBA-sodat vaativat jälleen yhden uhrin – aika hyvästellä Dead Island: Epidemic

Dead Island: Epidemic ei onnistunut saamaan jalansijaa MOBA-markkinoilla. Deep Silver on päättänyt lopettaa pelin kehityksen.

19.9.2015 18:19

Dead Island -sarjan menestyksellä ratsastaa yrittänyt areenatoimintapeli Dead Island: Epidemic on siirtymässä ajasta ikuisuuteenPelin kotisivuille ilmestyneen ilmoituksen mukaan Epidemicin palvelimet ovat sulkeutumassa 15. lokakuuta, minkä jälkeen sen pelaaminen ei ole enää mahdollista.

– Olemme viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana arvioineet, miten jatkaa Dead Island: Epidemicin parissa ja pohtineet pelin tulevaisuutta. Suruksemme ilmoitammekin nyt, että olemme päättäneet lopettaa pelin kehityksen, julkaisija Deep Silver selitti tiedotteessaan.

Julkisuuteen Dead Island: Epidemic saapui ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten ja kunnolla kaikkien saatavilla se on ehtinyt olla viime marraskuusta asti. Varsinaisesti valmistumaan peli ei koskaan ehtinyt, sillä tälläkin hetkellä sitä jaellaan Steamissa nimenomaan vasta early access -version muodossa.

Epidemic ei todellakaan ole ensimmäinen tuotos, jonka pyrkimys löytää jalansija Dota 2:n ja League of Legendsin kaltaisten MOBA-pelien markkinoilta ei ole ottanut onnistuakseen. Vasta aikaisemmin tänä vuonna myös Warner Brosin DC-lisenssiä hyödyntänyt Infinity Crisis laittoi lapun luukulle, kun taas aiemmin viime vuonna Electronic Arts heitti omat hanskansa tiskiin Dawngate-pelinsä kanssa.

Lähde: Dead Island: Epidemic (kotisivu)

Lisää luettavaa