Valve on julkaisemassa uuden version Steamin mobiilisovelluksesta.

Yhtiö kertoi viime viikolla julkaistussa blogipäivityksessä korvaavansa vuonna 2015 julkaistun Steamin mobiilisovelluksen uudella versiolla. Uuden Steam-mobiilisovelluksen kerrotaan hyödyntävän uutta viitekehystä ja modernia suunnittelua, mutta luvassa on lisäksi uusia toimintoja. Sovelluksen kerrotaan tukevan jatkossa esimerkiksi QR-koodilla kirjautumista, älykkäämpiä ilmoituksia, parannettua kirjastoa sekä useampaa käyttäjätiliä.

Tällä hetkellä sovellus on saatavilla Androidille ja iOS:lle rajattuna betatestiversiona. iOS:llä betatestiin mahtuu mukaan kaikkiaan 10 000 jäsentä, joiden on asennettava laitteelleen testaukseen tarkoitettu Testflight-sovellus. Android-käyttäjät voivat ladata sovelluksensa suoraan Google Playsta Steamin testiryhmässä julkaistun linkin kautta.

Päivitetty Steam-sovellus julkaistaan myöhemmin kaikkien mobiilikäyttäjien ulottuville. Valve ei kuitenkaan ole vielä kertonut tarkempaa suunnitelmaa sovelluksen julkaisuaikataulusta.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa