Mobiililaitteilla pelattava Mario Kart Tour kurvailee vihdoin nettipeliradoille

Odotettu nettipeli sujahtaa vihdoin osaksi Mario Kart Tourinkin tarjontaa.

3.3.2020 21:49

Mobiililaitteiden oma Mario Kart -peli Mario Kart Tour huristelee ensi viikolla kunnollisemman verkkomoninpelaamisen maailmaan. Pelin virallinen Twitter-tili toteaa, että nettiradoille päästään maanantaina 9. maaliskuuta noin kello kuudelta aamulla Suomen aikaan.

Toistaiseksi Tour on ollut enemmän yksinpelikokemus, mitä nyt itseään on voinut verrata muiden suorituksiin netin pistelistoille. Uuden ominaisuuden myötä kisaamaan pääsee samanaikaisesti seitsemän muun pelaajan kanssa.

Perusnettikisoissa sääntöjen luvataan päivittyvän päivittäin, kun taas kavereita ja muita ”lähellä olevia” pelaajia vastaan kisatessa säännöt voi määrittää itse. Pelin kuukausimaksullisen Gold Pass -jäsenyyden omaavat kisaajat voivat ottaa mittaa toisistaan pelin nopeimmissa ja korkeimmissa kilpaluokissa.

Pelattavissa Mario Kart Tour on ollut viime syyskuusta asti Android- ja iOS-laitteilla. Raporttien mukaan se oli kerännyt latauksia viime tammikuun loppuun mennessä 147 miljoonaa kappaletta. 

Lähde: Mario Kart Tour (Twitter), Eurogamer

Lisää luettavaa