Kaupunkirakentelupeli Cities: Skylines tukee nykyisin valikoituja modeja Xbox Onella. Tuki saapui suomalaispeliin tällä viikolla julkaistulla päivityksellä ja sen tarjontaan voi tutustua suoraan Citiesin omien valikoiden kautta.

Xboxille tuodut modit on valikoitu mukaan pelin julkaisija Paradox Interactiven ja konsolikäännökset tehneen Tantalus Median toimesta. Poiminnat on tehty tekijöiden luvalla ja niiden kaikkien pitäisi olla ilmaisia. Tarjolle on luvattu niin uusia rakennuksia, esineitä kuin hieman muunlaisempiakin luomuksia.

Paradoxin mukaan julkaisija tutkii parhaimmillaan myös mahdollisuutta tuoda modeja PlayStation 4:lle. Se on kuitenkin toistaiseksi kuvaillut tapausta monimutkaiseksi. Aikaisemmin esimerkiksi myös The Elder Scrolls V: Skyrimin ja Fallout 4:n modeilla on ollut hankaluuksia päästä PS4:lle, mistä Bethesda on syyttänyt Sonyn käytäntöjä asian suhteen.

Maksullista sisältöä on sitäkin kyllä tulossa Cities: Skylinesin konsoliversioihin. Maaliskuun 6. päivä peliin tuodaan Content Creator Pack, joka sisältää modaajien avulla luotuja lisärakennelmia peliin. Paketti kuuluu osaksi pelien kausikorttia ja Premium-versioita.

Lähde: Paradox Interactive

Lisää luettavaa