Warhammer: Vermintide 2:n ensimmäinen isompi sisältöpäivitys on rantautunut peliin tällä viikolla.

Aktiivisesta rottajahdista kiinnostuneille uusi päivitys on esitellyt peliin päivittäisiä haasteita ja tehtäviä suoritettavaksi. Näistä pelaajaa palkitaan tietysti aina vain hulppeamalla varustesaaliilla. Samalla Vermintide 2:n varustepuolta onkin monipuolistettu yli sadalla kosmeettisella esineellä.

Virallinen modituki on sekin ilmestynyt nyt Vermintide 2:een osana Steam Workshopia. Erikseen kyseistä ominaisuutta varten kehittäjä Fatshark on julkaissut pelin kotisivuilla ohjeita modien tekoon ja käyttöön. Näiden yhteydessä studio on linjannut muun muassa, ettei se salli kolmansien osapuolien tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia peliinsä. Modeista ei saa sen mukaan myöskään pyytää tai veloittaa rahaa.

Ajan myötä Fatshark on aikeissa nostaa parhaimpia modeja esiin pelin sisällä ja tarjota niille näin mahdollisuuden olla virallisesti hyväksytty osa pääpeliä. Näillä näkymin nämä ovat painottumassa tosin pelin käytettävyyttä hioviin modeihin huijauksien välttämiseksi.

Pc:llä Vermintide 2 on ehtinyt olla saatavilla maaliskuusta lähtien ja myynyt reilut miljoona kappaletta. Peli on yhä tulossa myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

Lähde: Vermintide 2 (kotisivu)

Lisää luettavaa