Moninpeli lähestyy yhä Stardew Valleya! Kehitys vetelee vihdoin viimeisiään

Stardew Valleyn tehnyt Eric Barone on vahvistanut, että Stardew Valleyn seuraavan päivityksen uudet ominaisuudet vaativat enää viimeisiä viilailuja.

18.2.2018 18:13

Stardew Valleyn pitkään pitkään lupailtu moninpelituki on saavuttanut merkittävän pisteen kehityksessään. Kehittäjäblogissaan pelin luoja Eric Barone on kertonut, että Stardew Valleyn 1.3-päivityksen ominaisuudet on saatu nyt paikalleen ja edessä on näin siis enää viimeistelyvaihe.

Yhteistyövetoisen moninpelin lisäksi 1.3-päivitykseen on luvattu uutta tarinasisältöä. Sen ohella siis, että uusia ominaisuuksia käydään vielä läpi testaamis- ja bugikorjausmielessä, on Barone lähettänyt eteenpäin myös joukon pelin sisäistä tekstiä, joka lokalisoidaan vielä ennen päivityksen julkaisua muille kielille.

Tavoitteena Baronella olisi saada päivitys julkiseen pc-betaan vielä kevään aikana.

Moninpeli on ollut Stardew Valleyn ensimmäinen sisällöllinen lisä, jota Barone ei ole luonut peliin alunperin yksin. Hankkeessa häntä on avittanut pelin julkaisseella Chucklefishilla työskentelevä Tom Coxon, joka on vastannut kaikesta pelin verkkopuolen ohjelmoinnista.

Lähde: Stardew Valley (kotisivu)

Lisää luettavaa