Puolalaisen People Can Flyn Bulletstorm oli jo hetken aikaa saamassa jatko-osan. Studion omistavan Epic Gamesin mukaan suunnitelmat kuitenkin muuttuivat nopeasti.

– Pohdimme paljon jatko-osaa ja olimme kehittäneet sitä jo alustavasti. Löysimme kuitenkin projektin, jonka koimme sopivan paremmin People Can Flylle. Emme ole julkistaneet sitä vielä, mutta teemme sen varsin pian, Epic-pomo Mike Capps kertoi Gamespotille.

Capps ei kuitenkaan väitä, etteikö häntä kiinnostaisi palata vielä pelisarjan pariin. Mies näkee pelin kaavassa edelleenkin vielä paljon potentiaalia, vaikka alkuperäisteos saattoikin jättää jotain julkaisija Electronic Artsin hampaankoloon.

– Uskon Bulletstormin olleen arvosteluiltaan hyvinkin menestynyt ja että monet ihmiset todella nauttivat jonkin uuden näkemisestä. Myyntejä katsoessa peli menestyi hyvin, muttei mahtavasti. Uskon, että EA toivoi meidän pystyvän parempaan.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa