Seikkailupelejä jo 30 vuotta tehtailleen Ron Gilbertin, David Foxin ja Gary Winnickin viimeisin luomus Thimbleweed Park julkaistaan PlayStation 4:lle elokuun 22. päivä.

Debyyttinsä kehuja kerännyt Thimbleweed Park teki aiemmin alkuvuodesta Xbox Onella sekä pc:llä. Hyvin paljon kehittäjiensä klassista Maniac Mansion -seikkailua muistuttanut peli tehtiin mahdolliseksi osin reilun 600 000 dollarin Kickstarter-rahoituksella, jonka Gilbert tiimeineen sai kasaan vuoden 2014 lopulla.

Vielä PS4-julkaisun jälkeen Thimbleweed Parkia sopii odotella myös mobiililaitteille sekä ilmeisesti myös Switchille. Aiemmin viime viikolla Gilbert julkaisi YouTube-sivullaan nimittäin videon, jossa peliä pelailtiin Nintendon uutuuskonsolilla.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa