Tuska odottaa huhtikuussa: Mortal Kombat X sai julkaisupäivän

Mortal Kombat X:n odotus kestää aina tulevaan huhtikuuhun asti. Sitten veri roiskuukin taas iloisesti.

5.9.2014 14:54

Järjestyksessään seuraava Mortal Kombat -taistelupeli ei siinnä enää järin kaukana tulevaisuudessa. Warner Brosin julkaisemana NetherRealms Studiosin työstämä Mortal Kombat X on saamassa maailmanlaajuisen julkaisunsa 14. huhtikuuta.

Kyseisenä päivänä peli tuodaan niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin myös pc:llekin.

Julkaisupäivän lisäksi Warner Bros. on tänään vahvistanut myös, että nelikätinen Goro-taistelija on liittymässä Mortal Kombat X:n hahmokaariin. Hahmo ei ole kuitenkaan osa pääpeliä, vaan sen voi saada itselleen ainakin alustavasti vain ennakkotilaamalla pelin tietyiltä jälleenmyyjiltä.

Mortal Kombat X on uusin sarjansa osa sitten vuonna 2011 nähdyn Mortal Kombatin. Juoneltaan peli on eräänlainen jatko-osa edeltäjälleen, mikä onkin poikinut peliin jo sellaisia uusia tuttavuuksia kuin Cassie Cagen ja Kotal Kahnin. Tällä kertaa kustakin pelin pelattavasta hahmosta on saatavilla myös kolme erilaista versiota, jotka taistelevat hieman eri tavoin toisiinsa nähden.

Ohessa esimerkki Kanon eri variaatioista.

Lähde: Warner Bros.

Lisää luettavaa