Mortal Kombat X kamppailee verkkopeli- ja asennusongelmien kanssa / Uutiset / pelaaja.fi

Mortal Kombat X kamppailee verkkopeli- ja asennusongelmien kanssa

15.04.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
13
Mortal Kombat X kamppailee verkkopeli- ja asennusongelmien kanssa

Odotettu mätkintäpeli Mortal Kombat X julkaistiin tällä viikolla, mutta julkaisu ei sujunut ihan ongelmitta pc:llä.

Moni Mortal Kombat X:n pc-version hankkinut pelaaja on kohtasi merkittävän ongelman pelin asennuksen yhteydessä. Mortal Kombat X hyödyntää Steamin uutta asennustoimintoa, jonka ansiosta pelin voi käynnistää ladattuaan vain osan pelitiedostoista. Uuden sukupolven pelikonsoleilta tutun ominaisuuden avulla pelaajien pitäisi päästä pelin pariin aikaisemmin latauksen jatkuessa pelin taustalla.

Mortal Kombat X:n tapauksessa asennustoiminto ei kuitenkaan toiminut niin kuin pitäisi. Ilmeisesti pelin asennustiedostot eivät ilmaantuneet automaattisesti Steamin latausjonoon, ja Polygon-julkaisun mukaan myös kaksi asennuspakettia oli jäänyt puuttumaan jakelulistalta.

Pelin kehittäjä Netherrealm Studiosin mukaan ongelmaa on ratkottu Steamin kanssa, ja Mortal Kombat X:n asennuksen pitäisi toimia nyt normaalisti. Studion mukaan se selvittää paraikaa myös moninpeliä vaivaavia ongelmia, jotka on määrä korjata pikapuoliin.

Lähde: Polygon

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Sääli että näinkin loistava peli saa tällaista kuraa heti julkaisussa niskaan ja ihan ilman omaa syytään. Pakko kokeilla tämmöstä yhdellä vuoden suurimmuata julkaisuista? Se kenen idea se oli pitäisi potkia työnhaun pariin. Tai vielä mielummin ne ketkä käytännössä ryssivät sen tiedostojen jakelun. Tätä asennustapaa on esim. Blizzardin peleissä käytetty jo ikuisuus, kuinka sen voi ryssiä vuonna 2015?

Siihen päälle tämä ja online ongelmat eivät paranna tappelupelien asemaa pc:llä kyllä ollenkaan. Sentään peli tällä kertaa julkaistiin samana päivänä, kun konsoleilla, mutta taas pc-pelaaja sai potkun naamaan! Ei näin!

Jos olisi enemmän selkärankaa niin jättäisin hakematta koko pelin perjantaina, mutta turha toivo.

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Ei pc ole ainoa puoli jolla on ongelmia. Esim eilen ps-storesta kyseinen tuote hävisi kokonaan. Ennakkotilaukset on peruttu ja peli oli jo eilen saatavilla ladattavaksi.

Käyttäjän SinnGamer kuva
SinnGamer

PC Master Race...haha! Nyt ei nätimmät grafiikat auta jos ei toimi. "Sillä välin toisaalla" Pelilevy konsoliin ja pelaamaan. Grafiikoilla ei ole väliä jos meno on sujuvaa ja viihdyttävää.

Käyttäjän Mr.Monttu kuva
Mr.Monttu
Lainaus käyttäjältä SinnGamer

PC Master Race...haha! Nyt ei nätimmät grafiikat auta jos ei toimi. "Sillä välin toisaalla" Pelilevy konsoliin ja pelaamaan. Grafiikoilla ei ole väliä jos meno on sujuvaa ja viihdyttävää.

Mistä näitä idiootteja sikiää? Mene koloosi provoamaan. Samalla voit ladata day one päivityksiä konsolillasi.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä Mr.Monttu

[quote='käyttäjältä SinnGamer']PC Master Race...haha! Nyt ei nätimmät grafiikat auta jos ei toimi. "Sillä välin toisaalla" Pelilevy konsoliin ja pelaamaan. Grafiikoilla ei ole väliä jos meno on sujuvaa ja viihdyttävää.[/quote]
Mistä näitä idiootteja sikiää? Mene koloosi provoamaan. Samalla voit ladata day one päivityksiä konsolillasi.

Piti sanoa samaa. Ei taas typerämpi kommentti voinut olla.

Huvittavinta on se, että sillon kun verrataan konsoleita pc-koneisiin niin grafiikoilla ei ole mitään väliä, mutta sitten taas konsolit keskenään penkissä jokainen pikseli ja freimi lasketaan!

Käyttäjän Slipoveri kuva
Slipoveri

Internet on omituinen.. Miksei kaikki vain voisi pelata rauhass vehkeellä millä haluaa vaan pitää tulla huutamaan "Master racen" puolesta ja vastaan.. On se vaan kumma!

Käyttäjän SinnGamer kuva
SinnGamer
Lainaus käyttäjältä snaketus

Lainaus käyttäjältä Mr.MonttuLainaus käyttäjältä SinnGamerPC Master Race...haha! Nyt ei nätimmät grafiikat auta jos ei toimi. "Sillä välin toisaalla" Pelilevy konsoliin ja pelaamaan. Grafiikoilla ei ole väliä jos meno on sujuvaa ja viihdyttävää.
Mistä näitä idiootteja sikiää? Mene koloosi provoamaan. Samalla voit ladata day one päivityksiä konsolillasi.
Piti sanoa samaa. Ei taas typerämpi kommentti voinut olla.

Huvittavinta on se, että sillon kun verrataan konsoleita pc-koneisiin niin grafiikoilla ei ole mitään väliä, mutta sitten taas konsolit keskenään penkissä jokainen pikseli ja freimi lasketaan!

Kommenttini oli tarkoituskin provosoida. Kun en voinut käynnistää koko peliä mun koneella joka on niellyt päälle 10k euroa, mm. Titan X 4xSLI. Joten avasin PS4 kopion ja pelasin alle 5 min odotuksen. Joten pointti oli se että miksi näin tärkeä julkaisu on munattu PC:llä. No onneksi lievitystä tuo GTA V 4K kuorrutuksella. Ja enkä muuten kannata vain yhtä leiriä, omistan kaikki alustat ja jotain 1200+ peliä Nes ajoista Nextgeniin.

Käyttäjän Hugejorma kuva
Hugejorma
Lainaus käyttäjältä Mr.Monttu

Mistä näitä idiootteja sikiää? Mene koloosi provoamaan. Samalla voit ladata day one päivityksiä konsolillasi.

Jep.... Samaa meinasin itse kommentoida. Lähes jokaisen next gen pelin kohdalla on ladattava iso day one päivitys. Ollaan kaukana siitä "vanhasta hyvästä ajasta", kun konsolipeli tarvitsi vain laittaa sisään. Tämän lisäksi joka kerta kun yrittää pidemmän tauon jälkeen alkaa pelaamaan jotain random peliä, niin aluksi konsolin isot päivityspaketit ja sen jälkeen vielä pelin sisäiset päivitykset. Saattaa tunti vierähtää ennen kun on saanut peliä käyntiin. Tämä on tapahtunut itselleni Wii U, Xbox One ja PS4 kohdalla jokaisella laitteella. Päivitysten kestot ovat vaihdelleet muutamasta minuutista pariin tuntiin asti. PC:llä ei tarvitse pidemmänkään tauon jälkeen ladata muuta kun automaattiset näytönohjaimen ajurit, joka vie sen 30-60 sekunttia + päivitykset asentuvat todella todella nopeasti steamin kautta. Esim pari päivää sitten koko GTA V peli lataantui + asentui kokonaisuudessaan noin tunnissa netin välityksellä PC:lle.

Itse pelaan kaikilla mahdollisilla konsoleilla, mutta nämä uuden sukupolven päivittelyt ja odottelut syö kyllä peli-iloa. Enään ei todellakaan voi hehkuttaa konsolipelien helppoudesta. Vielä edellisessä sukupolvessa pelaaminen oli huomattavasti helpompaa, vaikka sielloinkin oli jotain satunnaisia päivityksiä. Mitä tulee tähän Mortal Kombatin sekoiluuun, niin valitettava tapaus. Toivottavasti korjaus tulee mahdollisimman pian.

Edit. Esimerkkinä pari viikkoa sitten ajateltiin kaveriporukalla hakata Mario Karttia ennen saunomista Wii U:lla. Aluksi konsolin päivitys, jossa kesti ikuisuus ja sen jälkeen peli päivitti myös vaikka kuinka kauan. Yhteensä konsolin käynnistämisestä pelaamiseen kesti noin tunti. Sama homma Xbox Onen kanssa viime viikonloppuna. Oli tarkoitus ottaa nopeasti matsi tai kaksi kaverin kanssa. Laitoin konsolin kiinni telkkariin ja 2,8GB päivityspaketti pamahti ruutuun. Sen jälkeen pelin sisäiset päivitykset päälle ja aikaa oli vierähtänyt n. 45 minuuttia. Ei varmaan hirveitä ongelmia jos konsoli on koko ajan päällä, mutta itse satuin olemaan pitkään ulkomailla, joten kaikki konsolit olivat pois päältä tämän ajan. Jos jotain täytyy PC:tä kritisoida pelialustana, niin kannattaa ennemmin kommentoida asetusten säätämistä yms osien yhteensopivuuksia tai vastaavaa. Ne voi osaamattomalle henkilölle aiheuttaa ehkä hieman hankaluuksia. Vaikkakin tässä ollaan tultu tajuttomasti eteenpäin viime vuosien aikana. Ainakin Nvidialla pamahtaa heti ruutuun suositusasetukset ja itse ei tarvitse muuta kun käynnistää peli.

Käyttäjän rollorokka kuva
rollorokka
Lainaus käyttäjältä Hugejorma

Lainaus käyttäjältä Mr.MonttuMistä näitä idiootteja sikiää? Mene koloosi provoamaan. Samalla voit ladata day one päivityksiä konsolillasi.

Latauspaketit ei omalla kohdalla vie lainkaan peli-iloa 'nextgen' konsoleilla. Sen sijaan PC disaster racella ei peli-iloa ole. On vain murhetta, onko rautaa tarpeeksi, että uusi peli toimii. 'PC-agony race' onkin uusi virallinen termi. Ja minulla tosiaan on sekä PC, PS4, PS3, XBox One, XXob 360 ja Wii-U.
Ja vakavissaan; LOPETETAAN tämä alusta sota, NYT! PC väki voi rauhassa keskenään onanoida näytönohjaimiensa päälle ja koinsoliväki voi ihastella palikkagrafikkaansa.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus käyttäjältä rollorokka

Lainaus käyttäjältä HugejormaLainaus käyttäjältä Mr.MonttuMistä näitä idiootteja sikiää? Mene koloosi provoamaan. Samalla voit ladata day one päivityksiä konsolillasi.

Tällä tavallahan se sota loppuu, provoamalla härskisti. En ole mikään pc-hifisti, eikä koneeni ole viimeisen päälle viritelty rassi, silti olen pelejäni saanut pelata täsmälleen yhtä vaivatta kuin konsoleilla, jopa paremmin sillä yllämainittuja konsolien päivityksen latauksia on ollut. Viimeksi Onen Halo Anniversary. Ainoastaan kolmen pelin kanssa on ollut ongelmaa, Crysis, Crysis 2 ja Metal Gear Revengeance. Kaukana siitä katastrofista mitä kuvittelin ennen koneen hankkimista. Witcherin ja muutaman muun yksinoikeuspelin takia tuli pc hankittua, mutta kävikin niin että konsolit ovat nyt niitä yksinoikeuksia varten.