Sony Computer Entertainment Europe on vahvistanut, että PlayStation 3:lle julkaisupelinä saapunut MotorStorm saa toukokuussa verkosta ladattavia päivityksiä. Ensimmäinen, muutaman viikon päästä saapuva paketti sisältää lähinnä moninpelin toimivuutta hiovia parannuksia.

Oikean peliseuran löytäminen ja ystävien tekemisten seuraaminen helpottuu huomattavasti, kun pelaajien profiileissa näytetään reaaliaikaiset kisatiedot. Lisäksi esimerkiksi peliauloissa odottelu ei ole enää niin tylsää, kun tarjolla on tietoa meneillään olevan kilpailun jäljellä olevista kierroksista, radasta ja tilanteista.

Pelin isännän saa selville jatkossa pelaajan viereen sijoitettavasta merkistä. Jotta pelaaminen ei menisi pelkäksi odottamiseksi, kisat lähtevät käyntiin automaattisella laskurilla. Yksi monista muista uudistuksista on ystävälistan laajeneminen 50 nimeen.

Pian bugikorjailujen jälkeen pitäisi ilmestyä paketti, joka sisältää ilmaisen aika-ajopelimuodon. Sony kertoi myös, että peliin on luvassa tämän jälkeen vieläkin suurempi päivitys.

Lisää luettavaa