Muistatko vielä Gloverin? Ysärin kulttitasoloikka elvytetään Steam-julkaisuna

Julkaisu tapahtuu näillä näkymin huhtikuussa.

8.3.2022 17:08

90-luvun runsaaseen 3D-tasoloikintapelien kastiin lukeutunut Glover tekee paluun. Pelin pc-versiolle avattiin tällä viikolla yllättäen oma Steam-sivunsa, jonka mukaan peli palaisi myyntiin 20. päivä huhtikuuta.

Aivan suoraan yli 20 vuoden takaisessa kuosissa Gloveria ei uudelleenjulkaista, sillä kehittäjä Piko Interactiven mukaan Steam-versio on rakennettu uusiksi Gloverin vanhan Nintendo 64 -lähdekoodin pohjalta. Mitään tarkkaa listaa mahdollisista parannuksista ei ole annettu, joskin Steam-versiosta julkaistun pelikuvan perusteella kokemusta on saatu ainakin aiempaa selvästi terävämmäksi. Myös saavutuksia ja Steam-keräilykortteja luvataan mukaan.

Hintaa paluun tekevälle Gloverille ei ole toistaiseksi annettu.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa