Muistatko vielä räiskintäpeli XIII:n? Uusioversio on tulossa 16 vuoden jälkeen / Uutiset / pelaaja.fi

Muistatko vielä räiskintäpeli XIII:n? Uusioversio on tulossa 16 vuoden jälkeen

18.04.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
7

Ubisoftin piirrosmaisella ulkoasulla varustettu ensimmäisen persoonan räiskintäpeli XIII on palaamassa. Ranskalaisjulkaisia Microids on täysin yllättäen paljastanut, että peli on saamassa uusioversion marraskuun 13. päivä 16 vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen.

Uusioversio syntyy maltalaisen PlayMagicin työstämänä ja on matkalla niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Switchille kuin Windows- ja Mac-koneille. Erityisen tarkka Microids ei ole vielä ollut uusioversion tekemistä muutoksista, mutta ilmeisesti pelin 34:stä kentästä koostuva yksinpelikampanja on palaamassa tutun tarinan ja modernisoitujen mekaniikkojen ja grafiikoiden kera. Räiskimään päästään siis muistinsa menettäneenä sotilaana, jota syytetään Yhdysvaltain presidentin murhasta.

Alkuperäinen peli perustui aikoinaan samaa nimeä kantavaan belgialaiseen sarjakuvaan. Tiedossa ei ole, kuullaanko näyttelijä David Duchovny taas päähenkilön äänenä.

Lähde: Microid (Twitter), PlayStation Blog

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Sarjakuva ei pahemmin kiinostanu johon peli taisi perustua mutta peli oli kyllä hyvä

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Peliä en ole pelannut mutta sarjis oli kyllä mainio.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Sarjakuvia olen vain vähän lukaissut, ovat olleet mielestäni tosi tylsiä. Pelin arvostelun muistan vielä elävästi Pelit -lehdestä.

Nyt kun miettii, tästähän tulee vähän Killer 7 mieleen.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Muistan! Tää oli peli joka sai aiheuttaan oksetusta ainaku näkee cell shading grafiikkaa ja jatkuu tähän päivään asti. Todella keskiverto peli myös mutta ehkä nostalgian voima on niin vahva että saavat kehitykseen käytetyt massit takasin (eivät saa). Ei missään nimessä huono peli, mutta ulkoasuaan lukuunottamatta todella helposti unohdettavaa caccaa jo aikanaan.

Käyttäjän Brutal1ty kuva
Brutal1ty

Muistan, ostin omani huuto.net:istä aikanaa Gamecubelle, pelin Cell Shading-grafiikat kiinnosti suuresti, mutta kun peliä sitten pelasi, se viehätys katosi nopeasti. Peli oli niin skriptattu ettei siinä saanut tehdä yhtään virhettä, muistan että vahingossa painoin nappia kesken pitkän salakuuntelusession (siinä piti sojottaa ikkunasta vastakadun palaverihuoneeseen salkuunnellaksesi siellä olevia ihmisiä) ja se johti tehtävän epäonnistumiseen. Miksi tätä ei olisi voinut tehdä välipätkän muodossa en ymmärrä. Pelissä oli muitakin tälläisiä "pysähdytään kuuntelemaan näitä ihmisiä selittämässä mitä he ovat tehneet ja ovat tekemässä"-hetkiä jotka eivät vain olleet mielenkiintoisia ja laittoivat pelin toiminnan täydelliseen pysähdyksiin. Pelasin pelin läpi puhtaasti siksi että muutakaan pelattavaa ei ollut, en muista pelin juonta enkä ymmärtänyt sen cliffhanger-loppua.

Mikäli KAIKKI alkuperäisen pelin ongelmat olisi korjattu, en luultavasti siltikään ostaisi tätä. Tämä tuskin on täysi pelin overhaul vaan pelkkä resolution upscale, eikä siksi vaivan arvoinen. Peli tulee olemaan 13 vuoden päästä sama floppi mitä se oli silloinkin.

Käyttäjän Hembbuli kuva
Hembbuli

Sehän näissä kulttipeleissä aina on, että niillä on fanaattisia kannattajia ja sitten niitä, jotka vihaavat. Niin näkyy tässäkin tapauksessa olevan.

Käyttäjän MastaKillah kuva
MastaKillah

En muista pelistä paljoakaan, mutta split-screen pvptä tuli kaverin kanssa hakattua tuntikausia.