Muistikikkailua ja toimintaa Neo-Pariisissa – Capcom julkisti Remember Me -pelin (päivitetty)

Capcom julkisti tulevaisuuden Pariisiin sijoittuvan Remember Me -pelin.

23.9.2012 01:24

Capcom on julkistanut Gamescom-messujen alla järjestetyssä lehdistötapahtumassaan uuden pelin nimeltä Remember Me. Peliä kehittää ranskalainen Dontnod-pelistudio, jonka miehityksestä löytyy muun muassa Rainbow Six, Splinter Cell, Heavy Rain ja Burnout-pelien parissa työskennelleitä ihmisiä.

Remember Me on tulevaisuuden Neo-Pariisiin sijoittuva kolmannen persoonan toimintapeli. Juurikaan yksityiskohtia pelin mekaniikoista ei ole vielä paljastettu, mutta sen tarinan on kerrottu pyörivän muistin manipuloimiseen kykenevän Nilin-nimisen hahmon ympärillä.

Peli nousi ensimmäistä kertaa esiin jo viime vuoden Gamescom-messuilla. Tuolloin siitä kuitenkin esiteltiin vähin äänin lyhyt kiusoittelupätkä nimen Adrift alla.

Remember Me on tarkoitus julkaista sekä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle sekä pc:lle ensi vuoden toukokuussa.

Ohessa pelin traileri.

Päivitys kello 14.07: Kunnollisemmin pelikuvaa esittelevä video lisätty.

YouTube video

Linkki traileriin

YouTube video

Linkki demovideoon

Lähde: Eurogamer