Spike Chunsoftin persoonallinen murhamysteerisarja Danganronpa on saapumassa pc:lle. Jossain vaiheessa helmikuuta yhtiö on tuomassa Steamiin myyntiin Danganronpa: Trigger Happy Havocin, joka on ensimmäinen kolmesta tähän mennessä lännessäkin asti julkaistusta sarjan pelistä.

Aiemmin Trigger Happy Havoc on ollut Euroopassa saatavilla vain Vitalle, kun taas kotimaassaan Japanissa siitä on teetetty myös mobiili- ja PSP-versiot. Peli kertoo tarinan mystisen Monokuma-nallen vangiksi jääneestä lahjakkaasta opiskelijaryhmästä, jonka keskuuteen pelaaja itse on myös ajautunut sattuman kautta. Tilanne on opiskelijoiden kannalta erityisen hankala varsinkin siksi, että heidän vihjataan pääsevän vapauteen, mikäli nämä suorittavat vertaistensa keskuudessa täydellisen murhan.

Tyylillisesti peli muistuttaa paljon erityisesti visuaalisia romaaneja. Suuri osa pelistä kulkee eteenpäin muille vangiksi jääneille opiskelijoille jutellessa ja näiden kanssa ihmissuhteita solmien. Aina tasaisin väliajoin pelaajat joutuvat kuitenkin selvittämään myös opiskelijoiden keskuudessa vääjäämättä tapahtuvia murhia, jotka huipentuvat dramaattisiin oikeudenkäyntisessioihin.

Trigger Happy Havocin jälkeen lännessä Vitalla on päästy pelaamaan myös Dangaronpa 2: Goodbye Despairia ja Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girlia, joka kahdesta ensimmäisestä pelistä poiketen oli seikkailupelin sijaan hieman toiminnallisempi pelikokemus. Vitalle ja PlayStation 4:lle on parhaillaan kehitteillä myös New Danganronpa V3:ksi kutsuttu seikkailu. Tietysti tähän mennessä Danganronpa-sarja on levittäytynyt myös niin mangan, animen kuin kevytromaanienkin maailmaan.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa