Musiikkipelipioneeri Harmonix keskittyy uusiin haasteisiin – Dance Central -päivitykset hupenevat / Uutiset / pelaaja.fi

Musiikkipelipioneeri Harmonix keskittyy uusiin haasteisiin – Dance Central -päivitykset hupenevat

10.03.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Innovatiivisista musiikkipeleistä tunnettu Harmonix käy parhaillaan läpi selkeää siirtymäkautta. Kuluvalla viikolla studio on ottanut yhteyttä faneihinsa ja ilmoittanut, ettei se ole enää aikeissa julkaista maaliskuun jälkeen Dance Central 3 -tanssipeliinsä uusia kappaleita ainakaan lähitulevaisuudessa.

Muutos astuu voimaan, sillä Harmonix haluaa keskittää resurssejaan jatkossa vahvemmin uusiin projekteihinsa. Vasta helmikuun lopulla se perusteli myös Rock Band -pelisarjan kappalepäivitysten lopettamista samalla tavalla.

Jo tovin aikaa pelistudion on vihjattu työskentelevän useamman seuraavaan konsolisukupolveen liittyvän projektin parissa. Sen työpaikkailmoituksissa on myös nostettu esiin mainintoja, että luvassa voisi olla jotain hieman toimintapainoitteisempaa pelattavaa.

Lisäsisältöpäätöksestä huolimatta Dance Centralien yli 200 lisäkappaletta pysyvät myynnissä pelien musiikkikauppapaikalla toki jatkossakin. Harmonix on myös vannonut jatkavansa sarjan uusimman osan Live-haasteiden julkaisemista ja pistelistojen ylläpitoa, minkä ohella se on myös edelleen kuuntelemassa kuluttajien kappaletoiveita.

Lähde: Harmonix

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.