Bethesdan ja Tango Gameworksin erikoislaatuinen ensimmäisen persoonan toimintapeli Ghostwire: Tokyo ei ehdi ulos täksi vuodeksi. Yhtiöt ovat varmistaneet sometileillään, että pelin suunniteltua julkaisuikkunaa on jouduttu siirtämään teoksen laadun ja tekijätiimin hyvinvoinnin takaamiseksi.

– Haluamme saada pelin käsiinne niin nopeasti kuin mahdollitsa, jotta pääsisitte kokemaan kovalla työllä rakentamamme unohtumattoman version aavemaisesta Tokiosta. Smaan aikaan olemme kuitenkin keskittyneitä suojelemaan jokaisen tangolaisen terveyttä. Uusi julkaisuikkuna antaa meille aikaa tuodan Ghostwiren maailman eloon juuri sellaisena kuin sen visioimmekin, yhtiöiden tiedotteessa kerrotaan.

Ghostwire: Tokyo on ainakin näin alkuun työn alla PlayStation 5:lle ja pc:lle. Saapuminen myös muille alustoille on tosin todennäköistä myöhempänä ajankohtana.

Lähde: Ghostwire: Tokyo (Twitter)

Lisää luettavaa