Mysteeri selvisi: God Eater -toimintapelit uhmaavat jumalia pian taas lännessä

Bandai Namcon oma hieman Monster Hunteria muistuttava toimintapelisarja God Eater palaa länsimaihin.

21.12.2015 17:50

Monster Hunter -sarjan siivellä suureen japanilaissuosioon yltänyt God Eater -sarja on palaamassa länsimaihin. Ensi vuonna niin PlayStation 4:llä, Vitalla kuin pc:lläkin pelaamaan päästään Euroopassa peräti kahta uusinta sarjan peliä, kun sekä God Eater: Resurrection että myös God Eater 2: Rage Burst tuodaan täkäläisien kauppojen hyllyille.

God Eater: Resurrection on Japanissa viime lokakuussa julkaistu uusioversio aivan ensimmäisestä God Eater -sarjan osasta, joka nähtiin PSP:llä alunperin vuonna 2010. God Eater 2: Rage Burst nähtiin Japanissa myös aiemmin tänä vuonna. Kyseessä on paranneltu versio alunperin vuonna 2013 PSP:lle ja Vitalle julkaistusta God Eater 2:sta.

Lännessä God Eater -pelejä on nähty aiemmin vain yksi kappale. Kyseessä oli vuonna 2011 julkaistu PSP:n God Eater Burst, joka oli Rage Burstin tapainen paranneltu versio ensimmäisestä God Eater -pelistä.

Bandai Namco kiusoitteli God Eater -julkistusta aiemmin viime viikolla julkaisemalla sitä varten netissä pienen kiusoittelusivuston. Sivusto ohjaa surffaajansa nyt automaattisesti God Eaterin virallisille englanninkielisille sivuille.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa