Battelfield 2042:sta erillään työn alla oleva Battlefield Mobile on saapumassa hiljalleen ensimmäisten testattavaksi. Näin alkuun pelin testaukset käynnistetään syksyn aikana vielä Indonesian ja Filippiinien markkinoilla, mistä saatavuutta on määrä laajentaa ajan myötä vähitellen.

Kehitteillä peli on Industrial Toys -studiossa, jota luotsaa Halo– ja Destiny -luoja Bungiea aikoinaan peustamassa ollut Alex Seropian.

Battlefield Mobilen testaus tapahtuu alkuun Android-laitteilla, minkä myötä pelistä on paljastunut joukko ensitietoja ja -kuvia Google Play -kaupan kautta. Kauppasivulla luvataan, että ilmaiseksi pelattava mobiiliteos ei ole unohtamassa suuren mittaluokan taisteluja, tuhoutuvia ympäristöjä tai ajoneuvojen käyttöä. Pelaamaan päästään hyödyntäen myös neljää varusreiltaan muokattavissa olevaa hahmoluokkaa (Assault, Support, Medic, Recon), joilla sotiminen on mahdollista niin aiemmista peleistä tutuissa kuin kokonaan uusissa kartoissa ja pelitiloissa.

Alkuun Battlefield Mobilen testijulkaisuversio on sisällöllisesti rajatusta päästä. EA kertoo, että varhaisimpien testaajien koettavaksi tarjolle saadaan vasta Battlefield 3:sta alkujaan tuttu Grand Bazaard -kartta sekä perinteinen Conquest-tila. Testin aikana pelissä saavutettu edistyminen tullaan pyyhkimään myös ennen virallista julkaisua.

Virallisesti Battlefield Mobilea on tavoiteltu ulos ensi vuodelle. Alta katsastaa voi Google Playn kautta julkaistuja kuvia.

Lähde: EA, Google Play

Lisää luettavaa