Mojang esitteli viikonloppuna järjestetyssä Minecon 2019 -tapahtumassa studion tulevaa Minecraft Dungeonsia, josta saatiin nähtäväksi pari uutta videota.

Ensimmäinen videoista on pelin käynnistävä alkuanimaatio, joka pohjustaa pelaajat mukaan uuteen tarinaan. Tarina alkaa, kun hyljeksitty Illager löytää mysteerisen kuution, joka antaa tälle vaaralliset voimat. Pelaajasankarit lähetetään estämään tämän aikeet ennen kuin on liian myöhäistä.

Samassa tapahtumassa esiteltiin myös reilun neljän minuutin edestä varsinaista pelikuvaa tulevasta toimintaseikkailusta. Video keskittyy yhteistyölliseen tilaan, joka tukee maksimissaan neljää pelaajaa joko saman koneen äärellä tai verkon välityksellä.

Minecraft Dungeons julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Switchille keväällä 2020.

Lisää luettavaa