Näin pelittää Crytekin uudistunut Ryse-toimintapeli / Uutiset / pelaaja.fi

Näin pelittää Crytekin uudistunut Ryse-toimintapeli

11.06.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Kaksi vuotta sitten E3-pelimessuilla ensi kertaa esitelty Ryse on palannut jälleen parravaloihin. Vahvasti Kinectia alkujaan hyödyntänyt peli vaikuttaakin muuttuneen hiljaiselonsa jälkeen hieman monipuolisemmaksi kokonaisuudeksi ja lähtenyt samalla vetäytymään ensimmäisen persoonan toiminnasta kolmanteen persoonaan.

Pelin tuoreimmassakin versiossa komentoja voi toki jaella joukoilleen äänin ja elein ja tehdä myös muutamia hyökkäyksiä fyysisesti heiluen, mutta Crytekin kotisivut kuitenkin myös vihjaavat, että perusohjain vaikuttaisi pysyvän tällä kertaa mukana menossa. Myöskin SmartGlassin olemassaolo on muistettu, sillä tablettilaitettaan voi käyttää esimerkiksi inventaarioiden kanssa säätämiseen.

Ryse on yksi Xbox Onen julkaisupeleistä. Ohessa pelikuvaa teoksesta.

Lähde: Crytek

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Mardi kuva
Mardi

Olen pettyny.. Antiikin Rooma on ehkä paras aihe mitä voi keksiä, mutta jos taistelu näyttää kököltä ja kankealta reaktio naputukselta asiat ovat todella huonosti. Edelleenkin olen pettynyt.. Ja pahasti..

Käyttäjän PureBattery kuva
PureBattery

Kamalaa. Unelmieni peli... väärällä konsolilla.

Nostoja