Näin PS4 tehostaa kymmenvuotiasta rikossarjaa – katso Yakuza 6:n ensimmäinen traileri

Yakuza 6 on saanut uuden trailerin, joka antaa ensimmäisiä vilauksia siitä, miltä ensimmäinen yksinomaan PlayStation 4:lle kehitetty Yakuza-peli voisikaan näyttää.

12.12.2015 22:36

Yakuza 5 saapui hiljattain länteen ja samalla myös Yakuza 0 vahvistettiin Amerikkaan, mutta tällä välin Japanissa ollaan valmistauduttu jo Yakuza 6:n tuloon. Viikonlopun aikana Sega onkin julkaissut nyt pelistä sen ensimmäisen trailerin, joka pureutuu erityisesti uutukaisen tekniseen antiin.

Yakuza 6 on ensimmäinen yksinomaan PlayStation 4:lle matkaava sarjan osa, joten varsinkin pelisarjan kokemista visuaalisista kohennuksista on mukava saada viimein näytteitä silmäiltäväksi. Video ei kuitenkaan keskity yksinomaan vain grafiikkaan, vaan samalla se antaa vihiä myös uutuuspelin tukemista aiempaa vapaaluontoisemmista ympäristöistä ja liikkumamahdollisuuksista.

Segan mukaan video ei edusta vielä täysin yhtiön pelille asettamia graafisia tavoitteita. Kaikki trailerin materiaali perustuu Yakuza 6:n demoon, jota se on jakamassa tammikuussa Japaniin saapuvan Yakuza Kiwamin mukana. Kiwami on uusioversio alkujaan PlayStation 2:lla nähdystä ensimmäisestä Yakuza-pelistä.

Niin PlayStation 4:lle kuin PlayStation 3:llekin matkaavasta Yakuza Kiwamista saatiin siitäkin traileri nyt viikonloppuna. Senkin voi katsastaa alta.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa