Näin syntyi viime vuoden peliparhaimmistoon kuulunut Dead Cells – lyhyt dokumentti esittelee kehittäjät ja vahvistaa ilmaisen jättilaajennuksen

Dead Cellsin teko oli kehittäjilleen riski joka kannatti. Nyt tarinaa valottaa lyhyt dokkari.

25.2.2019 22:38

Early access -vaiheensa viime vuonna selätttänyt Dead Cells on ollut yksi viime aikoijen positiivisimpia indiemenestysjiä, ja nyt sen taustoihin voi paneutua lyhyen dokumentin muodossa. Red Bull Gamingin toimesta julkaisunsa on saanut 12-minuuttinen video, jossa kehittäjä Motion Twin käy läpi pelin riskialtista syntyä ja omia työskentelytapojaan.

Pienoinen julkistuskin videoon on mahtunut mukaan. Osana sitä Motion Twin nimittäin vahvistaa, että myöhemmin tänä vuonna sen on tarkoitus julkaistu suuri ilmainen laajennus peliin, joka uuden pelattavan ohella auttaa avaamaan entisestään sen tarinaa. Pitkin videota lisäsisällön tarjonnasta voikin nähdä jo varhaisia vilauksia.

Ensimmäisten kokeiltavaksi Dead Cell -laajennuksen pitäisi olla maaliskuun PAX East -tapahtumassa. Videon tekohetkellä sen kerrotaan olleen työn alla yhdeksän kuukautta.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa