Näin toimii NHL 13:n uusittu GM-pelitila

Tuore NHL 13 -video käy läpi uudistunutta GM-pelitilaa.

29.7.2012 13:35

Electronic Arts on jatkanut NHL 13:n esittelyä jälleen yhdellä uudella videolla. Tällä kertaa yhtiö käy läpi pelin uudistettua GM-pelitilaa.

Tätä nykyä GM Connected -nimellä tunnettu pelitila mahdollistaa kokonaisen jääkiekkojoukkueen manageroinnin yksityisessä liigassa viimein usean muun pelaajan kanssa. Kaiken kaikkiaan yhteen liigaan voi osallistua noin 750 pelaajaa, joista 30 voivat hoitaa niin sanotun General Managerin virkaa. Pelaajista loput hallitsevat kaukalossa pyöriviä jääkiekkoilijoita.

Jotta liiga pysyisi kasassa, toimii yksi pelaaja sitä hallitsevana asiamiehenä. Kyseinen etuoikeutettu henkilö pystyy säätämään liigansa sääntöjä, asettamaan pelien ajankohtia ja jopa tarvittaessa simuloimaan pelejä.

Pelaamisen sujuvoittamiseksi EA on lisäksi työstänyt mobiilisovellusta pelimuotoa varten. Sen avulla virtuaalimanagerit voivat hallita esimerkiksi pelaajakauppoja silloinkin, kun he eivät ole konsolinsa äärellä.

Uudistuksista huolimatta myös kepeämpi managerointi on kuitenkin edelleen mahdollista. GM-pelimuoto on esimerkiksi tänäkin vuonna pelattavissa täysin yksin tai vaihtoehtoisesti myös pienelläkin peliporukalla. Mikäli lisäksi haluaa, ei pelimuodossa pelattavia pelejä tarvitse edes kahlata läpi oikeiden ihmisten avulla, vaan niitä voi hallita esimerkiksi käskyjä antamalla tai tekoälyä säätämällä.

NHL 13 saapuu Eurooppaan 13. syyskuuta. Suomeen pelistä saadaan myyntiin myös rajoitettu määrä Jari Kurri Legendary Edition -erikoispaketteja.

Linkki esittelyvideoon

Lisää luettavaa