Näin Uncharted-pelit toimivat elokuvina

Fani leikkeli peleistä elokuvia.

23.4.2012 14:31

Elokuvamaisuudestaan tunnetut Uncharted-pelit voi katsoa nyt leffoina YouTubesta, kiitos Reddit-käyttäjä morphinapg:n.

Pelisarjaa fanittava morphinapg leikkeli sarjan kolme PS3-peliä elokuvamaisiksi kokonaisuuksiksi ottamalla mukaan välinäytökset ja mahdollisimman vähän pelikuvaa. Pätkistä on poistettu muitakin pelimäisyyksiä, kuten ilmoitukset napeista ja kappaleiden nimistä.

Minimaalisilla peliosuuksillakin Unchartedeissa riittää nähtävää, sillä sarjan kolmannesta osasta koostettu ”elokuva” kestää reilut kolme tuntia.

Virallista Uncharted-elokuvaa sen sijaan saadaan vielä odottaa. Leffan ohjaajaksi valittiin alun perin David O. Russell, mutta hän jättäytyi sittemmin sivuun projektista ”luovien erimielisyyksien” vuoksi. Hän olisi halunnut Nathan Drakea näyttelemään Mark Wahlbergin. Myös Scarlett Johansson ja Eva Mendes mainittiin roolispekulaatioissa.

Nykyään projektia vetää Neil Burger, jonka olisi tarkoitus tuottaa videopelejä lähempänä oleva visio. Jähtäväksi nää, onnistuvatko fanit kampanjoimaan uudelle ohjaajalle veijarimaisen Nathan Fillionin Nathan Draken rooliin.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa