Useat kuukaudet ovat ehtineet jo vieriä ohitse, mutta The Wolf Among Usin kakkosepisodi on pian täällä. Osoittaakseen pelikansalle, että jatkoa on tosiaan kohta luvassa, on Telltale Games julkaissut pelistään nyt tuoreen trailerin viihdesivusto IGN:n välityksellä.

Smoke & Mirrorsiksi ristitty tuorein episodi on nykyisten tietojen mukaan saapumassa ensimmäisten saataville ensi viikolla. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, milloin mikäkin alusta uuden seikkailun saa, mutta oletettavissa on, että Steam- ja Xbox Games Store -asiakkaat ovat jälleen kepeästi jonon kärjessä.

Kaiken kaikkiaan The Wolf Among Us koostuu viidestä episodista. Telltale on lupaillut, ettei seuraavia jaksoja pitäisi joutua odottamaan kuitenkaan aivan samanlaisella viiveellä kuin Smoke & Mirrorsia. Tuoreimman episodin tuloa hidastuttivat ilmeisesti useatkin yllättävät mutkat, joiden ei pitäisi saapua vaanimaan enää ainakaan vastaavassa mittakaavassa.

Lisää luettavaa