Pelitoimittaja Kate Williams kertoo Kotakun australialaisella alasivustolla, kuinka häntä kohdeltiin huonosti E3-messuilla. Hänen mielestään hänen pelitaitojaan vähäteltiin hänen sukupuolensa vuoksi.

Williams käyttää artikkelissaan esimerkkinä nimeltämainitsemattoman räiskintäpelin testitilaisuutta. Hän ei ollut ehtinyt vielä edes kunnolla aloittamaan sessiotaan, kun PR-edustaja jo nappasi häneltä näppäimistön ja alkoi esitellä peliä pelaamalla itse.

Sama ilmiö toistui Williamsin mukaan useampaan kertaan. Vaikka hänen kaulassaan roikkui nimikyltti, jossa listattiin useampia pelialan julkaisuja, ei hänen odotettu pelaavan itse.

– No, nämä jutut eivät yleensä kiinnosta tyttöjä, hänen ihmettelyihinsä vastattiin.

Williams ihmettelee artikkelissaan yleensäkin pelialan tapaa kohdella naisia erityisesti tuotteissaan. Esimerkiksi hän tarjoaa tuoreen Hitman-trailerin, jossa pelin päähahmo mättää turpaan lateksiin ja korkokenkiin sonnustautuneita palkkamurhaajia.

Hänen mielestään E3-messuilla saatu kohtelu paitsi tuntuu ala-arvoiselta myös vaikeuttaa kirjoittamista. Kun tekstin laatu heikkenee, stereotyyppi pelitaidottomista naispelaajista vahvistuu.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa