Namco Bandai tähtää länteen / Uutiset / pelaaja.fi

Namco Bandai tähtää länteen

13.03.2009 // Kirjoittanut: Eemeli Rekunen
8

Länsimaiset markkinat ovat aina olleet hankalat japanilaisille julkaisijoille. Kuitenkin esimerkiksi Sega ja Capcom ovat onnistuneet menestymään niin idässä kuin lännessä.

Nyt Namco Bandai hakee lisää jalansijaa länsimaisilta pelimarkkinoilta uuden Surge-tuotemerkin avulla. Surge-logon alla on tarkoitus julkaista enemmän länsimaiseen makuun sopivia pelejä. Namco Bandain Makoto Iwai kertoo Gamasutralle länsimaisten markkinoiden hankaluudesta.

Surge-tuotemerkkiin päädyttiin, koska länsimaisten katsottiin lämpenevän väkivaltaisemmistä peleistä. Näiden julkaiseminen Namco Bandai -logon alla olisi kuitenkin hankalaa, sillä Bandai on mukana lelubisneksessä, eikä väkivaltapelien julkaiseminen tekisi hyvää yhtiön imagolle.

Namco Bandai -logolla varustettuina firma julkaisee edelleen pelejä kuten Tamagotchi ja Naruto. Surge-tuotemerkillä julkaistaan sen sijaan lapsilta kiellettyjä nimikkeitä.

Surgen ensimmäinen peli, Afro Samurai, sai kriittisen vastaanoton pelimedialta. Iwai ilmaiseekin tyytymättömyytensä Afro Samurain saamiin arvosanoihin, mutta kertoo firman saaneen hyvää palautetta suoraan pelaajilta. Iwai kritisoi tapaa, jolla media suhtautuu lisenssipeleihin ja lätkäisee huonot pisteet pelaamatta peliä sen kummemmin.

- Länsimaisilla markkinoilla meidän täytyy kuunnella erityisen tarkasti pelaajia ja heidän toiveitaan, Iwai toteaa ja jatkaa: Kommunikointi on avainasemassa.

Lähde: Gamasutra

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Jos vain oikeasti pelinjulkaisijat kuuntelesivat pelaajia niin joka toinen peli olisi huippupeli...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Tsajajajajajaa!!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"...meidän täytyy kuunnella erityisen tarkasti pelaajia ja heidän toiveitaan..." <-- ohhoh, siinä sais muutkin pelintekijät/julkaisijat ottaa oppia. thumbs up.

Käyttäjän Newfriikki577 kuva
Newfriikki577

Odotellaanhan ensin pelaajan arviota ja sit päätetään ollaanko pelille liian kriittisiä:D

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Namco Bandai saisi tehdä jonkun suuremman luokan Tales-pelin. Vesperia ja Symphonia olivat hyviä yrityksiä, mutta vielä pystyttäisiin parantamaan.

Käyttäjän Mael Duin kuva
Mael Duin

"Jos vain oikeasti pelinjulkaisijat kuuntelesivat pelaajia niin joka toinen peli olisi huippupeli…"
^^^
Tai uskomatonta roskaa johon on yritetty upottaa aivan liian monta asiaa ja mitään niistä ei ole kunnolla viimeistelty.

Käyttäjän LordZalor kuva
LordZalor

Siis täh...

Käyttäjän Ruucsa kuva
Ruucsa

Yeah right! Pelaajia ei kyllä taideta tarpeeksi kuunnella, kun joka toinen peli jota tulee on .....! Well you know :D

Nostoja