Uusi kokeiluversio Hitman 3:sta on tullut saataville konsoleille sekä pc:lle.

Latauskaupoista ilmaiseksi napattava paketti on Hitman 3: Free Starter Edition, joka sisältää aina oletuksena pääsyn uusimman Hitman-trilogian ICA Facility -harjoitustehtäviin. Aina silloin tällöin siihen ujutetaan mukaan kuitenkin myös väliaikainen pääsy eri Hitman-pelien muihin osuuksiin, kuten päätehtäviin ja Elusive Target -haasteisiin. Tästä päivästä aina huhtikuun 4. päivään asti testattavissa ovat sekä Hitman 3:n Dubai-kenttä että Hitman 2:n alussa nähty Hawke’s Bay -tehtävä.

Myös Hitman 3:n jo omistavat pääsevät väliaikaisesti käsiksi Hawke’s Bayhin, jos se eivät ole jo aiemmin siirtäneet sitä osaksi peliä Hitman 2:n kautta. Yleisenä nyrkkisääntönä Free Starter Pack -sisällön kanssa on, että jos jotain uutta on sille väliaikaisesti saatavilla, pääsevät Hitman 3 -pääpelin omistajat veloituksetta myös käsiksi kyseiseen sisältöön.

Free Starter Pack tukee myös mahdollisuutta siirtää jo ennestään omistamansa Hitman– ja Hitman 2 -kentät suoraan osaksi osaksi pakettia. Näin vanhoja kenttiä pääsee pelaamaan Hitman 3:n tuomien tuoreiden ominaisuuksien kera ilman tarvetta pääpelin ostamiselle.

Lähde: IO Interactive

Lisää luettavaa