Nappaa The Walking Deadin viimeinen kausi ilmaiseen ensitestiin

The Walking Deadin viimeistä kautta voi kokeilla lyhyellä demolla.

31.7.2018 21:34

Telltale Games on tarjoilemassa lyhyttä demoa pian starttinsa saavasta The Walking Dead -seikkailupelin viimeisestä kaudesta. The Walking Dead: The Final Seasonin kokeiluversion löytää jo kirjoitushetkellä Xboxin kauppapaikalta, kun taas Euroopan PlayStation Storeen on arvioitu saapuvan keskiviikkona noin aamukymmeneltä Suomen aikaan.

Demo tarjoaa pelattavaksi noin vartin pituisen pätkä pelin alusta. Kohtaus on vastaava, josta Telltale on jo ennakkoon esitellyt myös pelikuvaa. Pelin luonteesta johtuen demossa pitäisi olla kuitenkin muutakin nähtävää kuin mitä video on jo näin ennakkoon tarjoillut.

Ensimmäisen täyspitkän episodinsa The Walking Dead: The Final Season saa 14. elokuuta PlayStation 4:llä, Xbox Onella ja Windows- sekä Mac-koneilla. Switch-versio on sekin tulossa myöhemmin. Kaiken kaikkiaan viimeinen kausi koostuu neljästä jaksosta.

Päivitys: Demon PlayStation-versio on sekin nyt ulkona.

Lähde: Telltale (Twitter)

Lisää luettavaa