Nasan robottikäsiteknologia toimii Oculus Riftin ja Kinectin voimalla

Nasan tutkimuslabran videossa esitellään robottikättä, jonka toiminta perustuu uuden Kinectin ja Oculus Rift -virtuaalilasien käyttöön.

31.12.2013 16:12

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasalla on tunnetusti hallussaan läjäpäin mielenkiintoista teknologiaa, joka ei koostumukseltaan ole aina aivan silkkaa rakettitiedettä. Tähtisilmät ovat YouTube-kanavallaan julkaisseet nyt videon JACO-robottikädestä, jota voidaan halinnoidaan Oculus Rift -virtuaalilasien ja Xbox Onen Kinect-kameran avulla.

Kinectin ja Oculus Riftin yhdistämällä robottikäden käyttäjä pystyy potentiaalisesti käskyttämään keinotekoista raajaa omien kädenliikkeiden avulla. Toiminnan keskellä Kinect luonnollisesti vastaa käyttäjän eleiden seuraamisesta, kun taas Oculus Riftilla käyttäjälle voidaan tarjota ensimmäisen persoonan näkymä robotin toimiin.

Nasan yhtenä toiveena on, että robottikäden käytöstä saatua tutkimusmateriaalia voitaisiin hyödyntää kansainvälisellä avaruusasemalla käytössä olevan Robonaut 2 -robotin kehittämisessä. ”R2” on suunniteltu erityisesti sorminäppäryyttä omaavaksi avustajaksi, joka pystyisi työskentelemään ihmisten rinnalla.

Robottikäsi ei ole toki ainut tapaus, jonka kohdalla Nasa on leikkinyt Oculus Riftin kanssa. Viime kesänä avaruushallinto julkaisi videon myös tutkimusohjelmistostaan, jonka käytössä muun muassa juuri kyseisille virtuaalilaseille löytyi hyötykäyttöä.

Lisää luettavaa